Uuden edessä

gary-bendig-198736-unsplash

Huomenna maanantaina hyppään uuteen maailmaan. Se käy mielessäni aika ajoin. On itseasiassa pyörinyt mielessä jo reilun viikon verran; siitä lähtien, kun sain tietää, että pääsen töihin. Kuinka se kaikki kävikään, sen kerron parin viikon päästä Piilo-osaajien blogissa.

Peilailin jo viime tekstissäni tekemisiäni ja sitä, miten tähän on tultu. Nyt viime päivät näitä asioita pohtiessani olen ymmärtänyt, että kaikki mitä olen tähän asti tehnyt, on valmistanut minua ottamaan vastaan juuri tämän työn. Vaikka ihan tarkkaan ottaen en tiedä, mitä kaikkea työ tulee lopulta sisältämään, on minulla jonkinlainen käsitys siitä, millä taidoilla on merkitystä.

Vaikuttavimpia asioita on epäilemättä rohkeuden ja itsetuntemuksen lisääntyminen. Elämysalueella vierailu säännöllisesti on totuttanut minut epämukaviin tunteisiin ja rohkeus on alkanut tuntua luonnolliselta. Olen monta kokemusta rikkaampi ja uskon selviäväni kaikista tilanteista. Kasvanut itsetuntemus auttaa minua ymmärtämään itseäni ja sitä kautta myös muita. Tietoisuus on lisääntynyt. Mieleni on avoin.

Elämä näyttäytyy minulle tällä hetkellä todella maagisena. Tuntuu välillä epäuskoiselta, että olen nyt siinä pisteessä, josta olen haaveillut. Tuntuu kuin kaikki olisi tullut helposti, vaikka sitä se ei todellakaan ole ollut. Päätin vain mennä pelkojani kohti. Mennä sitä kaikkea kohti, mikä jännitti ja puistattikin. Otin pieniä askeleita eteenpäin ja välillä taaksepäin, mutta tartuin uusiin mahdollisuuksiin.

Päätin uskoa itseeni. Päätin alkaa kertoa itsestäni parempaa tarinaa, jota olin valmis maailman edessä toteuttamaan. En enää kuunnellut mieleni raipparadiota: sitä ilkeämielistä supattajaa, joka ei usko minuun.

Vaikka lopulta en löytänytkään tavoitteeni mukaista piilotyöpaikkaa, oli se tärkeä osa minun matkaani. Se oli suunta, johon mennä. En kokenut olevani hukassa työnhaun kanssa. Se oli myös kasvattava kokemus. En silti aio unohtaa sitä unelmaani, seuraan nyt vain tätä polkua ensin.

Niin, se maagisuus. Joitakin vuosia sitten neuvoin erästä lähipiiriini kuuluvaa hänen tiedonhallintaan liittyvässä työjutussa ja kateellisena huokaisin, että sähän teet just sellaista työtä, mitä mä haluan tehdä. Heh, kannattaa olla varovainen toiveissaan. Se minun toiveeni on nyt toteutumassa.

 

Photo by Gary Bendig on Unsplash

Mainokset

Varmuus löytyy epävarmuudesta

Rohkeuden harjoittaja. Sillä tittelillä esittelin itseni maanantaina MiBin esiintymiskoulussa. Meille oli annettu tehtäväksi pitää itsestä 4-5min puhe ja halusin kertoa itsestäni sen, etten aina ole ollut rohkea. Näkyväksi tuleminen on ollut minulle todellinen haaste. Nyt viimein alkaa tuntua siltä, että uskallan olla esillä. Onnistumisista saa voimaa jatkaa.

Syyskuun lopulla kävin kertomassa Piilo-osaajista ja työnhakukokemuksistani Lempäälän työllisyyspalveluissa. Alku jännitti hieman ja etsin sanoja, mutta sitten puheesta ei meinannut tulla loppua. Pääsin eräänlaiseen flow-tilaan ja nautin esiintymisestä valtavasti. Toisenlainen onnistuminen oli kylmä puhelu mahdolliselle työnantajalle. Vielä ei ole neuvotteluissa päästy eteenpäin, mutta itselleni toimitusjohtajan luurin päähän saaminen oli jo voitto sinänsä. Ja se, että minä soitin! Tein sen viimeinkin!

Verkostoituminenkaan ei tunnu enää niin kamalalta. Verkostoidun nykyään helposti. Menen rohkeasti juttelemaan ihmisille ja se tuntuu luontevalta. Kaikki ovat kiinnostavia – myös minä! Koskaan ei voi tietää, kuka on viimein se ”oikea” kontakti.

Olen siis päässyt uskossani ja harjoituksissani siihen vaiheeseen, että olen valmis seuraaviin haasteisiin. Olen valmis ottamaan vastaan haluamani työtehtävät. Olen virittänyt työnhakuprojektiani enimmäkseen piilotyöpaikan etsimiseen, mutta nyt minulla on kiikarissa myös kaksi avointa paikkaa. Parhaalta tuntuu se, että minuun oltiin yhteydessä näistä työpaikoista. Osaamiseni saa vastakaikua!

Miten tähän on tultu? Yksi merkittäviä tekijöitä on ollut PVTT-kurssi, jonka mainitsin jo täällä. Se on muuten nyt taas alkamassa. Vinkvink. Olen käynyt sen kahdesti. Jari Sarasvuon lempeän provosoiva valmennusote puri minuun ja aloin uskoa siihen, että kykenen muutokseen. Toinen merkittävä tekijä on ollut viime vuoden tammikuussa lukemani Lupa mokata – improvisointi arjessa. Sieltä poimin arkeeni harjoituksia, jotka auttoivat minua sietämään näkyväksi tulemista. Niistä kokemuksista voit lukea täältä.

Minä itse olen kuitenkin ollut se merkittävin tekijä. Minä olen tehnyt valintoja, jotka ovat johdattaneet pelkojeni äärelle. Olen valinnut kohdata ihmisiä ja olen mennyt uteliaasti kohti uutta. Olen penkonut osaamistani ja sietänyt epävarmuuden tunteita. Sieltä se varmuus ja rohkeus löytyy. Sieltä mistä äkkiseltään ajatellen etsisi viimeksi. Epävarmuudesta ja peloista.

Featured Photo by Chris Barbalis on Unsplash

Uuteen nousuun

Tekemättömyyden kierre on joskus vaikea katkaista. Kierteellä on kova imu ja ne kuuluisat huonot tavat vie vahvimpiakin joskus. Minun paheeni on sohva Netflixeineen. Sairastaessa annan itselleni luvan maata ja tuijottaa lempisarjoja. Ja se pahe jää mulla päälle. Ah, mikä ihana pako todellisuudesta. Netflix alkaa tuntua ylitsepääsemättömän houkuttavalta, kun on hetki aikaa itselle ja kaikki ahdistaa.

Olen tänä keväänä mennyt aalloissa työllistymisprojektini kanssa. Eteenpäin vieviä voimia on ollut Piilo-osaajat, sparrailu henkilökohtaisen valmentajani ja ystävieni kanssa, Kasvun etsivät -kurssi ja ylipäätään erilaiset tapahtumat, joissa on päässyt puhumaan ihmisten kanssa. Näistä ensimmäisenä tulee mieleen MiBin (Mothers in Business), Howtomon ja NiceTuesdayn tapahtumat sekä LinkedIn-verkostoitumistapahtuma. Huhtikuun lopulla tuli kuitenkin flunssan myötä romahdus, joka sai minut alamaihin useaksi viikoksi.

Pahimmassa ahdistuksessa maailma tuntui menevän menojaan ja mieli sai maailman pakenemaan yhä kauemmaksi. Olin aloittanut kevään aikana monta blogikirjoitusta ja niiden keskeneräisyys ahdisti. Mieli piiskasi myös kaikista niistä mahdollisuuksista, joita minulla olisi ehkä voinut olla, jos olisin ollut aktiivinen. Vaikka minulla on pienen lapsen äitinä sosiaalisesti hyväksyttävä syy olla kotona edistämättä työllistymistäni, piiskasin silti itseäni siitä, etten jatkuvasti kirjoittanut blogia tai vienyt unelmaani eteenpäin. Koin, etten tehnyt parastani.

Pääsin lopulta Netflix-kierteestäni eroon. Arki lasten kanssa alkoi kärsiä tekemättömistä kotitöistä, joten koin parhaaksi käyttää aikani arjen sujuvoittamiseen. Järjestin myös aktiviteetteja kodin ulkopuolelle, jotta en pääsisi istahtamaan tv:n ääreen. Sain viimein rutiineista kiinni. Soimaajakin mielessä hiljeni, kun päätin hyväksyä tilanteeni.

Kesän tullen sain viimein aikaa tehdä työllistymistäni edistäviä asioita. Olen käynyt muutamissa tapahtumissa TreStartissa ja Uratehtaalla. Aktivoiduin LinkedInissä. Sain huomata, että maailma ei karannut mihinkään. Se olikin kokoajan nurkan takana odottamassa, että hyppään kyytiin. Olo on tällä hetkellä innostunut! Toisten samassa tilanteessa olevien seurassa saa voimia ja intoa toimia. Se on suorastaan maagista, miten vertaistuki ja ihmisten kanssa puhuminen auttaa.

Näin jälkikäteen ja voimissaanolevana tuntuu ihan käsittämättömältä, että miten se kierre tuntui niin ylitsepääsemättömältä. Olinhan kuitenkin ollut aika aktiivinen. Ymmärrän nyt, että täydellisyyden tavoittelija sisälläni pääsi niskan päälle ja kuiski lannistavia lauseita korvaani. Tarvitsin tämänkin oppitunnin mielen voimasta ja ihmisen heikkoudesta. Nyt saan jatkaa matkaa taas piirun verran viisaampana ja vahvempana.

 

Photo by frank mckenna on Unsplash

Oivalluksia intohimon löytämisestä

Olen löytänyt oman intohimoni. Tulin sen kanssa kaapista jo LinkedInissä vähän aikaa sitten. Varovaisesti tunnustellen. Nyt haluan kertoa sen taustoista vähän enemmän. Näin viime viikolla unta, että puhuin intohimostani innostuneelle yleisölle. Muistan kuinka luontevaa oli olla siinä yleisön edessä ja puhe vain kumpusi jostain, mutta siitä jäi mieleeni vain yksi lause. Herättyäni aloitin kirjoittaa tätä tekstiä.

”Mitä haluan isona tehdä?” Sitä miettii varmaan jokainen työnhakija. Myös minä olen miettinyt sitä. Mikä on se mun juttu? Koska minulla ei viime syksynä ollut hajuakaan, hakeuduin kokemustiedon lähteille. Miten ihmiset ovat löytäneet intohimonsa ja kutsumuksensa – tai oikeastaan, miten kutsumus on löytänyt heidät? En muista, oliko teoksessa ”Oman näköinen elämä” maininta tästä vai osuiko silmiini jokin blogiteksti, mutta jostain luin siitä, että jos asia herättää voimakkaita tunteita, se on todennäköisesti asia, joka motivoi sinua. Ehkä se on asia, jota haluat edistää tai siihen liittyy ongelma, jonka haluat ratkaista. (Taisi muuten sittenkin olla kirjasta What color is your parachute?, josta kirjoitin Piilo-osaajien blogiin)

Talvella kävin juttelemassa blogini tiimoilta Goforella Mona Ryhäsen kanssa. Juttelimme oman osaamisen esiintuomisesta työnhaussa, mutta sitten lopuksi Mona kysyi minun tavoitteistani. Kerroin aluksi jotain ympäripyöreää, mutta pian huomasin vaahtoavani siitä, kuinka asiakastuessa työskennellessäni harmitti aina, kun tietoa ei ollut saatavilla. Se meni edelleen tunteisiin. Se, etten aina saanut sitä tietoa mitä tarvitsin juuri silloin, kun olisin sitä tarvinnut työni hoitamiseen erinomaisesti. Tajusin, että tämä turhautumisen tunne on syntynyt jo yli kymmenen vuotta sitten ja koin sen uudelleen toisessa vastaavassa työssä vähän myöhemmin.

Jo opiskeluaikana rakastuin näihin sanoihin ”oikea tieto oikealla hetkellä oikealle ihmiselle”. Lause muistui mieleeni nyt. Olenko siis miettinyt tätä jo silloin? En olisi vielä silloin osannut viedä lausetta käytäntöön, mutta nyt palvelumuotoiluun tutustuttuani olen keksinyt, miten sen voisi toteuttaa. On tutkittava tiedon polkua organisaatiossa.

Haluan palavasti ratkaista sen ongelman, että palveluasiantuntijalla ei ole tarvittavaa tietoa ratkaistaakseen asiakkaan ongelman ensimmäisen puhelun aikana. Sille minun sydämeni laulaa.

”Jos tunnette kiihkeyttä jotain asiaa kohtaan, olette löytäneet intohimonne. ” Sen muistan uneni puheesta. Kuunnelkaa itseänne herkällä korvalla. Huomatkaa, mitkä asiat teissä herättää tunteita. Tulkaa tietoisiksi omista ajatuksistanne ja tunteistanne. Puhukaa rohkeasti omista ajatuksistanne. Sieltä se löytyy. Se, mikä saa sisuskalut syttymään. Ja kun sen löytää, niin se on aika huikea tunne se.

 

Featured image: Photo by Jamie Street on Unsplash

Uteliaisuudesta voimaa ja iloa elämään

Katsoin taannoin Mika Pesosen julkaiseman videon epämukavuusalueesta. Videossa hän esittelee epämukavuusalueen uteliaisuusalueena. Jospa epämukavuusalueelle mennessämme kiinnittäisimme huomion omaan itseemme, reaktioihimme ja tunteisiimme sekä suhtautuisimme uteliaasti toimintaamme epämukavilta tuntuvissa tilanteissa. Ehkä pelot eivät näin saisi meistä niskalenkkiä.

Kävin uteliaisuusalueellani parikin kertaa pian videon katselun jälkeen. Ensin menin avantoon elämäni ensimmäistä kertaa ja seuraavana päivänä osallistuin improvisaatiokurssille. Kumpikin jännitti etukäteen, mutta menin päättäväisesti molempiin. Ja tutkailin sieluni syövereitä niin tehdessäni. Loppujen lopuksi kumpikaan ei ollut pelottavaa vaan innostavaa.

Avannossa kävin lopulta kolme kertaa. Toki myös ystäväni innoittamana, mutta myös ryhmähurmoksen vuoksi. Sauna oli täynnä rohkeutta ja jonossa oli mentävä muiden mukana. Ensimmäisellä kerralla henki salpautui ja unohdin hengittää. Tuli pyörryttävä olo. Seuraavilla kerroilla tajusin keskittyä hengittämiseen. Pari hengitystä ja ylös vedestä. Muista hengittää! Se neuvo pätee kaikkiin jännittäviin tilanteisiin.

Improkurssilla tehtiin harjoituksia, jotka sysäsivät meitä haastamaan itsemme. Huomasin jossain vaiheessa, etten haastanut itseäni niin paljon kuin olisin ehkä voinut. Virheiden välttely on tiukasti sisäänrakennettua. Pysyin mukavuusalueellani harjoitusten sisällä. Kun lopulta tajusin sen, aloin tietoisesti haastaa itseäni tekemään toisin. Ohjasin itseäni menemään tilanteisiin tietämättä valmista vastausta. On jännä tunne luottaa siihen, että se mitä suusta tulee, on juuri se mitä sieltä pitääkin tulla.

Aiemmin epämukavalta ja suorastaan mahdottomilta tuntuneet asiat toden totta tuntuvat helpommilta, kun niihin suhtautuu uteliaasti. Vielä esimerkiksi verkostoitumishalukkuuden ilmaiseminen tuntuu epämukavalta, jos paikalla on paljon uusia, vielä tuntemattomia ihmisiä. Vien kuitenkin itseäni uudelleen niihin tilanteisiin, jotta saan ruokittua uteliaisuuttani ja harjoitettua epämukavuuden sietämistä.

Uteliaisuutta voi käyttää myös voimana vastoinkäymisten edessä, kuten Kati Reijonen kirjoittaa blogissaan. Miten nerokasta! Lisäksi hän määrittelee mukavuusalueen terävästi ikävyysalueeksi. Äkkiä voisi ajatella epämukavuusalueen ikävyysalueena, mutta Kati on määritellyt asian päin vastoin. Tykkään!

On se sinun alueesi minkä niminen tahansa – kannustan ylittämään rajoja. Uteliaalisti tutkiskellen. Positiivisesti ajatellen. Alueelta toiselle liikkuessa saa elämäänsä kaivattua vaihtelua ja ehkäpä ajattelukin saa uusia muotoja. Erottuuko harmaan sävyt?

 

Cover photo by Bing Han on Unsplash

Miksi verkostoituminen tuntuu niin hankalalta?

Työnhakuvalmennuksessa on korostettu verkostojen tärkeyttä, sillä useimmat löytävät uuden työn verkostojensa avulla. Kaikilla on jonkinlainen verkosto olemassa – ystävät, sukulaiset, lasten kavereiden vanhemmat ja harrastuspiirit – mutta jos sieltä ei löydy apua, kannattaa verkostoaan kasvattaa. Ja se on joskus helpommin sanottu kuin tehty.

Olen huomannut, että verkostoituminen tuntuu hankalalta, koska 1) se ei ole itselle luontaista, 2) en ole muodostanut siitä itselleni tapaa ja 3) kyseenalaistan toimintani juuri silloin, kun pitäisi toimia.

Olen ujonpuoleinen ja introvertti, joten verkostoituminen ei käy minulta luonnostaan. Jutustelu ei kuulu repertuaariini enkä muutenkaan ole juuri tuonut ajatuksiani esiin tuntemattomien tai puolituttujen seurassa. Olenkin aina ihaillut miestäni, joka sosiaalisissa tilanteissa keskustelee kenen kanssa vain ihan mistä tahansa aiheesta.

Olen viime aikoina tietoisesti alkanut tutkia ja harjoitella vieraiden ihmisten lähestymistä. Olen kävelylenkeillä alkanut katsoa ihmisiä silmiin, joitain jopa tervehtinyt. Tunsin itseni voittajaksi, kun viime itsenäisyyspäivänä toivotin vastaantulleelle vanhalle herralle hyvää itsenäisyyspäivää. Soitin tuntemattomalle.

Viime torstaina menin Bisnesdeitit -rekrytapahtumaan. Rohkeus ei vielä riittänyt tapaamisaikojen varaamiseen, mutta tilaisuudessa oli mahdollisuus tavata yritysten edustajia myös ilman sovittuja treffejä. Lähdin päättäväisesti harjoittelemaan verkostoitumista.

Tapahtumassa oli ensin paikalla olleiden yrittäjien pikainen esittelykierros, jonka jälkeen alkoi verkostoitumisvaihe. En tiennyt mistä aloittaisin. Olisiko sittenkin pitänyt varata niitä aikoja. Näin muilla CV:t ja manasin omaa valmistautumattomuuttani. Olin kyllä saanut vinkin, että kannattaisi olla CV:itä, flyereitä tai käyntikortteja mukana, mutta lähdin soitellen sotaan – ilman mitään niistä.

Jotain piti tehdä, joten kävin ottamassa vettä. Jahas, ständeille on jonoa eikä mulla ole edes niitä CV:itä. Menen vessaan. Keräsin päättäväisyyttä ja suuntasin rohkeasti ständien suuntaan. Oppimaan tänne on tultu. Ensimmäinen yritys meni takelteluksi. Minä niin opettelen sen jonkun hissipuheen. Eihän tästä mitään muuten tule.

Ensimetrin ständillä ei tarvinnut kuin ilmaista olevansa kiinnostunut yrittämisestä niin he kertoivat auliisti mahdollisuuksista yrittämisen saralla ja sain vain kuunnella. Vitsailivatkin. Ehkä tämä tästä. Nyt on jo vähän rennompi olo.

Seuraavalle ständille oli vähän jonoa ja jonotustoverini aloitti small talkin. Työnhausta oli luontevaa keskustella. Olisipa ollut se käyntikortti, niin olisin voinut sen sujauttaa. Ehkä olisin saanut LinkedIniin uuden kontaktin. (Kyllä, tavanalainen verkostoituja olisi napannut kontaktin ilman käyntikorttiakin.)

Toinen esittäytyminen menikin jo hieman paremmin ja kolmatta voisi kuvailla jopa rennoksi. Nappasin mukaan vastapelurien käyntikortit verkostoitumista varten. Sitten kello olikin jo niin paljon, että sain armahtaa itseni ja kiittää hyvästä harjoituksesta. Bisnesdeitit ei ollut minulle täydellinen menestys, mutta opin siitä paljon.

Kehitä verkostoutujaa itsessäsi

Kun tunnistan ja tunnustan verkostoitumisen sudenkuopat, voin lähteä kehittämään verkostoitujaa itsessäni. Harjoittelemalla saan varmuutta tuntemattomien kohtaamiseen. Mielikuvaharjoittelukin auttaa siinä. Kun tilanteen tiedostaa, alkaa mahdollisuudet harjoitella lisääntyä maagisesti. Oikeastihan ne eivät lisäänny, mutta niitä ei vain aiemmin ole huomannut.

Jotta ylipäätään muistan verkostoitua, minun on otettava se asiaksi. Muuten ajaudun automaattiohjauksessa toimimaan kuten ennenkin eli poistumaan paikalta puhumatta kenenkään ennestään tuntemattoman kanssa. Verkostoitumisesta on ennen kaikkea hyvä tehdä tapa.

”Ole mielummin tavanalainen kuin kurinalainen.” -Jari Sarasvuo (PVTT4)

Tavan muodostaminen vaatii aluksi keskittymistä, aivotyötä ja paneutumista. Kun halutusta käytöksestä tekee tavan, se ei vaadi enää uuvuttavaa ponnistelua. Automaattiohjaus tottelee uutta tapaa. Ei tarvitse enää tapella mukavuusalueelle kaipaavan mielen kanssa. Itsekuria kuitenkin tarvitaan kärsivälliseen tavan kehittämiseen ja lopulta niihin totuuden hetkiin. (Lisää Sarasvuota.)

Huomaa totuuden hetket

Vaikka muistaisin verkostoitua ja uskaltaisin lähestyä, voi totuuden hetki jäädä silti minulta käyttämättä. Tiedäthän Juhani Tammisen. Verkostoituminen on myös momentum game. Mieli helposti kyseenalaistaa verkostoitumisen tarpeellisuuden siinä hetkessä, kun mukavuusalue natisee liitoksistaan ja pitäisi pistää kiekko maaliin. Ei toi varmaan pysty mua kuitenkaan auttamaan. Ei tästä kuitenkaan ole mitään hyötyä. Älä anna mielen eksyttää sinua. Pidä tavoite kirkkaana mielessä.

Seuraavan tilaisuuden tullen käyn juttelemassa yhdelle mukavan näköiselle tyypille ja annan sille käyntikorttini. Vaikka mieli supattaisi mitä. Tästä tulee mun uusi tapa toimia!

Ps. Käy kurkkaamassa täältä hyvät vinkit introvertille:

https://www.redesan.fi/introvertti-verkostoitumassa-ja-myymassa/

Piilointrovertit kaapista ulos!

https://aidetonts.com/2017/08/09/5-syyta-miksi-puhua-vieraille-ihmisille/

Pelko vai kasvu?

Olet tarttumassa luuriin tai lähestymässä mielenkiintoista ihmistä jossakin tapahtumassa. Vatsaa kipristää, rintaa puristaa. Mieli on saanut kehon vakuuttumaan vaarasta. Sinun tekee mieli paeta paikalta tai jättää puhelu soittamatta. Ajatukset laukkaavat ja luovat ennakkokuvia katastrofeista. Olet luopumassa tavoitteistasi.

Jos huomaat ajatuksesi ennen kuin automaattisesti toimit tai jätät toimimatta pelon ohjaamana, olet saanut kiinni jostakin tärkeästä. Sinulla on mahdollisuus toimia viisaasti valiten. Voit hälventää pelkoa pois kehosta ravistamalla sitä, tekemällä jotain, mikä saa mielen huomion toisaalle. Näin saat rauhoitettua hermostosi ja pystyt ajattelemaan levollisemmin.

Havainnoi uteliaasti ajatuksiasi. Anna niiden tulla ja mennä. Säännöllisen harjoituksen myötä tiedostat, että ajatuksesi ovat mielen tuotetta. Pystyt tunnistamaan omat pelkoa lietsovat ajatusmallisi ja tarvittaessa kyseenalaistamaan ne.

Tunnusta itsellesi, että pelkäät. Sen mitä itsessään hyväksyy, sitä voi alkaa kehittää*. On ihan okei pelätä. Rohkeus on sitä, että toimii pelosta huolimatta. Rohkeus on sitä, että valitsee itse. Tunteiden ohjauksessa ei välttämättä tiedosta tarvetta toimia toisin.

Pelkojen kohtaamisessa on suureksi avuksi oman mielen kouluttaminen joustavaksi. Omia ajatusmallejaan voi haastaa menemällä epämukavuusalueelle. Kirjoitinkin jo aiemmin itsensä siedättämisestä näkyväksi tulemisessa. Kannustan harjoittelemaan rajan ylittämistä muutoinkin, toistuvasti ja usein. Laajalla rintamalla joka elämän alueella.

Tietoisten harjoitusten tekeminen niin henkisellä kuin fyysiselläkin alueella tukee molempia alueita. Voimia ja jaksamista saat fyysisestä harjoittelusta. Se vahvistaa myös mieltä. Henkisen jumpan myötä alat ymmärtää fyysisen harjoituksen merkityksen. Mieli pysyy kirkkaana, kun aineenvaihdunta toimii. Aivot tarvitsevat myös hyvää ravintoa ja riittävästi lepoa. Näin olen ainakin itse tämän kokenut.

soroush-karimi-220519

Huomasin itsessäni muutoksen, kun osallistuin muutama viikko sitten Valmennuskeskus Publicin ryhmävalmennukseen ja kerroin siellä näkemyksiäni vapautuneesti. En ole aiemmin julkisissa tapahtumissa tai edes työpaikalla yhtä avoimesti kertonut mielipiteitäni. Jokin oli muuttunut.

Viime vuosiin sisältyy monia tapahtumia ja merkityksellisiä oppeja, mutta haluan tässä kohtaa nostaa esiin Pia Koposen kirjoittaman kirjan Lupa Mokata (2017). Siinä on loistavia harjoituksia epämukavuusalueen rajan ylittämiseen ja sisäisen kommentaattorin ymmärtämiseen. Luin sen viime vuoden tammikuussa ja aloin haastaa itseäni tietoisesti epämukavuusalueelle. Tai elämysalueelle, kuten Pia sitä nimittää.

Olen haastanut itseäni pitämään ”väärän värisiä” vaatteita, opetellut syömään inhokkiruokia (paitsi maksalaatikkoa – joku raja sentään!), rikkonut rutiineja ja tutustuttanut itseäni erilaisiin musiikin lajeihin. Olen tutkinut asioita, joista minulla on ollut lukkiutunut mielipide tai näkemys.

Olen myös opetellut arvostamaan arvostelemisen sijaan. Kiitollisuuden vaaliminen ja oppimisesta nauttiminen tuo positiivista virettä. Vaikka alkuun harjoitukset tai kiitollisuushöpötykset kuulostivat ja tuntuivat hölmöiltä, näin jälkikäteen huomaa niiden merkityksen.

(Haluan silti sanoa, että mukavuusalueella olemisessa ei ole mitään vikaa sinänsä. On hyvä levätä ja lepuuttaa mieltään tekemällä tuttuja asioita. Tee se kuitenkin tietoisesti. Tunnista tarve lepoon ja tee itsellesi hyvää oloa tuovia juttuja. Vaikka mielesi huomauttaisikin tekemättömistä töistä, kiitä sitä huomioista ja laita itsellesi vaikka jalkakylpy.)

Nämä epäsuorat harjoitukset ja niistä saamasi opit auttavat sinua tarttumaan itse työnhakuun liittyviin pelkoa aiheuttaviin tehtäviin. Kun olet tottunut epämiellyttäviin tunteisiin ja alkanut ymmärtää, mistä ne kumpuavat, on helpompi tarttua työnhaun haasteisiin. Pelosta tulee tuttu kaveri, jonka kanssa pystyy ottamaan tanssiaskeleita.

Ehkä sinua voi auttaa myös se, että tiedostat pelon tuoman viestin: olet lähestymässä jotain tärkeää. Olet lähestymässä tilannetta, josta sinun on hyvä oppia jotain. Elämä kutsuu sinua kasvamaan. Ja kutsuu yhä uudelleen. Niin kauan, kunnes vastaat myöntävästi. Sano elämälle kyllä.

 

*Lause on suora lainaus Jari Sarasvuon Aamulenkistä 9.2.2018. Monet ajatuksistani on peräisin hänen ajattelustaan tai hänen esiin tuomistaan ajattelumalleista. Poimin ajatuksia myös monilta muilta kirjailijoilta, esimerkiksi Hidasta elämää -kirjasarjan kirjoittajilta.