Blogin tausta

Olen jo hetken aikaa pohtinut sopivaa aihetta, josta voisin alkaa kirjoittaa blogia. Alunperin ajatus blogista virisi lukiessani Pia Koposen kirjaa ”Lupa mokata” ja sen jälkeen blogin kirjoittaminen on käynyt mielessä ajoittain. Mistä minä voisin kertoa? Mitä sellaista voisin tehdä, mistä olisi hyötyä ehkä muillekin?

Aihe löytyi lopulta monien sattumien summana. Olen ollut äitiys- ja vanhempainvapaalla sekä työttömänä huhtikuusta 2016. TE-toimisto lähestyi minua kirjeitse syyskuussa 2017 ja kehoitti tulemaan ”Loistouralle”-pilotin infotilaisuuteen. Melkein päätin jättää sen väliin lapsenhoidollisiin ongelmiin vedoten, mutta menin kuitenkin. Ja hyvä niin, sillä kävi ilmi, että ”Loistouralle”-palvelu tarkoitti henkilökohtaisen valmentajan saamista kuudeksi kuukaudeksi ja aivan ilmaiseksi. Tilaisuudessa esiintyi kolme eri yksityistä palveluntarjoajaa ja päätin lähteä Marika Lehtosen (Valmennuskeskus Public) kelkkaan. Hän puhui esittelyssään kylmistä soitoista, ja tiesin, että tuohon suuntaan minun kuuluu mennä.

Laitoin Marikalle sähköpostia ja syksyn aikana tapasimme muutaman kerran. Ensimmäisellä kerralla käytiin läpi CV:ni ja keskusteltiin siitä, mitä haluaisin tehdä. Sekä työkseni että tämän valmennuksen aikana. Toisella kertaa pureuduttiinkin jo siihen miten alan mennä minun epämukavuusalueelleni, niihin pelottaviin kylmiin soittoihin. Pienin askelin. Marika kysyi, mikä olisi mahdollisimman matalan kynnyksen soitto, jonka voisin tehdä työnhakuun liittyen. Mikä olisi sellainen työnantaja/taho, johon voisin soitttaa ja kysyä rekrytointimahdollisuuksistani? Ilman paineita. Huh, nerokasta. Ensimmäiseksi ei tietenkään soiteta sinne, mihin haluaa kaikista eniten. Ehkä on ihan viisasta kokeilla matalaan päähän astumista ennen kuin sinne syvään päähän mennään.

Tuon toisen kerran jälkeen marraskuussa 2017 mielessäni alkoi viritä ajatus, että ehkä tämä kokemus voisi olla sellainen, josta joku muukin voisi hyötyä. Toisaalta eipä siitä olisi haittaakaan, jos joku mahdollinen työnantaja kiinnostuisi lukemaan blogiani. Olisiko tässä siis kaipaamani blogin aihe?

Käyn tässä samaan aikaan toistamiseen Jari Sarasvuon ”Puolita Vitutus, Tuplaa Tulokset” (PVTT)-verkkokurssia. Ensimmäisen kerran kävin sen jo keväällä/kesällä 2015 (PVTT1) ja marraskuun 2017 alussa lähdin kurssille mukaan uudestaan (PVTT4). Ja senkin meinasin jättää tekemättä! Noihin samoihin aikoihin Jari puhui kurssin jaksoissa pelkojen kanssa tanssimisesta sekä yhteistyöstä.

”Yksin ihminen ei opi. Yksin ihminen kuvittelee jaksavansa, pystyvänsä ja kehtaavansa, mutta maailma osoittaa tämän harhaksi tylyllä tavalla. Yksin ihminen aikoo, muttei tee.”

Kyllä, tarvitsen tukijoita tälle matkalleni. Vaikka vain näennäisesti. Sosiaalinen paine tekee matkanteosta varmempaa.

”Saavutat sen minkä eteen suostut uhraamaan toisten katseen alla.”

Kiitos Jari. Nämä sanasi sinetöivät päätökseni blogin kirjoittamisesta. Ja kiitän sinua myös blogini nimestä. Itse en olisi keksinyt parempaa.

Nämä elämän ihanat sattumukset, joita on eteeni tupsahtanut, näyttävät siltä, että minulla(kin) on oma polkuni ja sisäinen ääni, jota seurata. Ehkä tästä käynnistyy jokin hieno tarina, se jää nähtäväksi. Minua ovat inspiroineet matkan varrella edellä mainittujen Pia Koposen ja Jari Sarasvuon lisäksi myös Brené Brown (Rising Strong), Anna Taipale (Sydänjuttu) ja Tara Lange (Tikapuut rakkauteen).