Miksi verkostoituminen tuntuu niin hankalalta?

Työnhakuvalmennuksessa on korostettu verkostojen tärkeyttä, sillä useimmat löytävät uuden työn verkostojensa avulla. Kaikilla on jonkinlainen verkosto olemassa – ystävät, sukulaiset, lasten kavereiden vanhemmat ja harrastuspiirit – mutta jos sieltä ei löydy apua, kannattaa verkostoaan kasvattaa. Ja se on joskus helpommin sanottu kuin tehty.

Olen huomannut, että verkostoituminen tuntuu hankalalta, koska 1) se ei ole itselle luontaista, 2) en ole muodostanut siitä itselleni tapaa ja 3) kyseenalaistan toimintani juuri silloin, kun pitäisi toimia.

Olen ujonpuoleinen ja introvertti, joten verkostoituminen ei käy minulta luonnostaan. Jutustelu ei kuulu repertuaariini enkä muutenkaan ole juuri tuonut ajatuksiani esiin tuntemattomien tai puolituttujen seurassa. Olenkin aina ihaillut miestäni, joka sosiaalisissa tilanteissa keskustelee kenen kanssa vain ihan mistä tahansa aiheesta.

Olen viime aikoina tietoisesti alkanut tutkia ja harjoitella vieraiden ihmisten lähestymistä. Olen kävelylenkeillä alkanut katsoa ihmisiä silmiin, joitain jopa tervehtinyt. Tunsin itseni voittajaksi, kun viime itsenäisyyspäivänä toivotin vastaantulleelle vanhalle herralle hyvää itsenäisyyspäivää. Soitin tuntemattomalle.

Viime torstaina menin Bisnesdeitit -rekrytapahtumaan. Rohkeus ei vielä riittänyt tapaamisaikojen varaamiseen, mutta tilaisuudessa oli mahdollisuus tavata yritysten edustajia myös ilman sovittuja treffejä. Lähdin päättäväisesti harjoittelemaan verkostoitumista.

Tapahtumassa oli ensin paikalla olleiden yrittäjien pikainen esittelykierros, jonka jälkeen alkoi verkostoitumisvaihe. En tiennyt mistä aloittaisin. Olisiko sittenkin pitänyt varata niitä aikoja. Näin muilla CV:t ja manasin omaa valmistautumattomuuttani. Olin kyllä saanut vinkin, että kannattaisi olla CV:itä, flyereitä tai käyntikortteja mukana, mutta lähdin soitellen sotaan – ilman mitään niistä.

Jotain piti tehdä, joten kävin ottamassa vettä. Jahas, ständeille on jonoa eikä mulla ole edes niitä CV:itä. Menen vessaan. Keräsin päättäväisyyttä ja suuntasin rohkeasti ständien suuntaan. Oppimaan tänne on tultu. Ensimmäinen yritys meni takelteluksi. Minä niin opettelen sen jonkun hissipuheen. Eihän tästä mitään muuten tule.

Ensimetrin ständillä ei tarvinnut kuin ilmaista olevansa kiinnostunut yrittämisestä niin he kertoivat auliisti mahdollisuuksista yrittämisen saralla ja sain vain kuunnella. Vitsailivatkin. Ehkä tämä tästä. Nyt on jo vähän rennompi olo.

Seuraavalle ständille oli vähän jonoa ja jonotustoverini aloitti small talkin. Työnhausta oli luontevaa keskustella. Olisipa ollut se käyntikortti, niin olisin voinut sen sujauttaa. Ehkä olisin saanut LinkedIniin uuden kontaktin. (Kyllä, tavanalainen verkostoituja olisi napannut kontaktin ilman käyntikorttiakin.)

Toinen esittäytyminen menikin jo hieman paremmin ja kolmatta voisi kuvailla jopa rennoksi. Nappasin mukaan vastapelurien käyntikortit verkostoitumista varten. Sitten kello olikin jo niin paljon, että sain armahtaa itseni ja kiittää hyvästä harjoituksesta. Bisnesdeitit ei ollut minulle täydellinen menestys, mutta opin siitä paljon.

Kehitä verkostoutujaa itsessäsi

Kun tunnistan ja tunnustan verkostoitumisen sudenkuopat, voin lähteä kehittämään verkostoitujaa itsessäni. Harjoittelemalla saan varmuutta tuntemattomien kohtaamiseen. Mielikuvaharjoittelukin auttaa siinä. Kun tilanteen tiedostaa, alkaa mahdollisuudet harjoitella lisääntyä maagisesti. Oikeastihan ne eivät lisäänny, mutta niitä ei vain aiemmin ole huomannut.

Jotta ylipäätään muistan verkostoitua, minun on otettava se asiaksi. Muuten ajaudun automaattiohjauksessa toimimaan kuten ennenkin eli poistumaan paikalta puhumatta kenenkään ennestään tuntemattoman kanssa. Verkostoitumisesta on ennen kaikkea hyvä tehdä tapa.

”Ole mielummin tavanalainen kuin kurinalainen.” -Jari Sarasvuo (PVTT4)

Tavan muodostaminen vaatii aluksi keskittymistä, aivotyötä ja paneutumista. Kun halutusta käytöksestä tekee tavan, se ei vaadi enää uuvuttavaa ponnistelua. Automaattiohjaus tottelee uutta tapaa. Ei tarvitse enää tapella mukavuusalueelle kaipaavan mielen kanssa. Itsekuria kuitenkin tarvitaan kärsivälliseen tavan kehittämiseen ja lopulta niihin totuuden hetkiin. (Lisää Sarasvuota.)

Huomaa totuuden hetket

Vaikka muistaisin verkostoitua ja uskaltaisin lähestyä, voi totuuden hetki jäädä silti minulta käyttämättä. Tiedäthän Juhani Tammisen. Verkostoituminen on myös momentum game. Mieli helposti kyseenalaistaa verkostoitumisen tarpeellisuuden siinä hetkessä, kun mukavuusalue natisee liitoksistaan ja pitäisi pistää kiekko maaliin. Ei toi varmaan pysty mua kuitenkaan auttamaan. Ei tästä kuitenkaan ole mitään hyötyä. Älä anna mielen eksyttää sinua. Pidä tavoite kirkkaana mielessä.

Seuraavan tilaisuuden tullen käyn juttelemassa yhdelle mukavan näköiselle tyypille ja annan sille käyntikorttini. Vaikka mieli supattaisi mitä. Tästä tulee mun uusi tapa toimia!

Ps. Käy kurkkaamassa täältä hyvät vinkit introvertille:

https://www.redesan.fi/introvertti-verkostoitumassa-ja-myymassa/

Piilointrovertit kaapista ulos!

https://aidetonts.com/2017/08/09/5-syyta-miksi-puhua-vieraille-ihmisille/