Oivalluksia intohimon löytämisestä

Olen löytänyt oman intohimoni. Tulin sen kanssa kaapista jo LinkedInissä vähän aikaa sitten. Varovaisesti tunnustellen. Nyt haluan kertoa sen taustoista vähän enemmän. Näin viime viikolla unta, että puhuin intohimostani innostuneelle yleisölle. Muistan kuinka luontevaa oli olla siinä yleisön edessä ja puhe vain kumpusi jostain, mutta siitä jäi mieleeni vain yksi lause. Herättyäni aloitin kirjoittaa tätä tekstiä.

”Mitä haluan isona tehdä?” Sitä miettii varmaan jokainen työnhakija. Myös minä olen miettinyt sitä. Mikä on se mun juttu? Koska minulla ei viime syksynä ollut hajuakaan, hakeuduin kokemustiedon lähteille. Miten ihmiset ovat löytäneet intohimonsa ja kutsumuksensa – tai oikeastaan, miten kutsumus on löytänyt heidät? En muista, oliko teoksessa ”Oman näköinen elämä” maininta tästä vai osuiko silmiini jokin blogiteksti, mutta jostain luin siitä, että jos asia herättää voimakkaita tunteita, se on todennäköisesti asia, joka motivoi sinua. Ehkä se on asia, jota haluat edistää tai siihen liittyy ongelma, jonka haluat ratkaista. (Taisi muuten sittenkin olla kirjasta What color is your parachute?, josta kirjoitin Piilo-osaajien blogiin)

Talvella kävin juttelemassa blogini tiimoilta Goforella Mona Ryhäsen kanssa. Juttelimme oman osaamisen esiintuomisesta työnhaussa, mutta sitten lopuksi Mona kysyi minun tavoitteistani. Kerroin aluksi jotain ympäripyöreää, mutta pian huomasin vaahtoavani siitä, kuinka asiakastuessa työskennellessäni harmitti aina, kun tietoa ei ollut saatavilla. Se meni edelleen tunteisiin. Se, etten aina saanut sitä tietoa mitä tarvitsin juuri silloin, kun olisin sitä tarvinnut työni hoitamiseen erinomaisesti. Tajusin, että tämä turhautumisen tunne on syntynyt jo yli kymmenen vuotta sitten ja koin sen uudelleen toisessa vastaavassa työssä vähän myöhemmin.

Jo opiskeluaikana rakastuin näihin sanoihin ”oikea tieto oikealla hetkellä oikealle ihmiselle”. Lause muistui mieleeni nyt. Olenko siis miettinyt tätä jo silloin? En olisi vielä silloin osannut viedä lausetta käytäntöön, mutta nyt palvelumuotoiluun tutustuttuani olen keksinyt, miten sen voisi toteuttaa. On tutkittava tiedon polkua organisaatiossa.

Haluan palavasti ratkaista sen ongelman, että palveluasiantuntijalla ei ole tarvittavaa tietoa ratkaistaakseen asiakkaan ongelman ensimmäisen puhelun aikana. Sille minun sydämeni laulaa.

”Jos tunnette kiihkeyttä jotain asiaa kohtaan, olette löytäneet intohimonne. ” Sen muistan uneni puheesta. Kuunnelkaa itseänne herkällä korvalla. Huomatkaa, mitkä asiat teissä herättää tunteita. Tulkaa tietoisiksi omista ajatuksistanne ja tunteistanne. Puhukaa rohkeasti omista ajatuksistanne. Sieltä se löytyy. Se, mikä saa sisuskalut syttymään. Ja kun sen löytää, niin se on aika huikea tunne se.

 

Featured image: Photo by Jamie Street on Unsplash

Advertisement

3 vastausta artikkeliin “Oivalluksia intohimon löytämisestä

  1. ❤ Sä inspiroit mua ❤ Hienoa seurata sun matkaa. Omaa intohimoa vielä etsin, mutta otan pikimmiten käsittelyyn luon laskuvarjokirjan. Kymenlaakson kirjastoista sitä ei löydy, joten jos sulla on oma kopio niin vippaatko jossain vaiheessa.

    Liked by 1 henkilö

  2. Mukavan innostava teksti ja hienoa, että olet löytänyt intohimosi! Kiitos muutenkin mielenkiintoisesta blogista! Ihanan avoimia ja rohkeita kirjoituksia. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s