Tekemättömyyden kierre on joskus vaikea katkaista. Kierteellä on kova imu ja ne kuuluisat huonot tavat vie vahvimpiakin joskus. Minun paheeni on sohva Netflixeineen. Sairastaessa annan itselleni luvan maata ja tuijottaa lempisarjoja. Ja se pahe jää mulla päälle. Ah, mikä ihana pako todellisuudesta. Netflix alkaa tuntua ylitsepääsemättömän houkuttavalta, kun on hetki aikaa itselle ja kaikki ahdistaa.
Olen tänä keväänä mennyt aalloissa työllistymisprojektini kanssa. Eteenpäin vieviä voimia on ollut Piilo-osaajat, sparrailu henkilökohtaisen valmentajani ja ystävieni kanssa, Kasvun etsivät -kurssi ja ylipäätään erilaiset tapahtumat, joissa on päässyt puhumaan ihmisten kanssa. Näistä ensimmäisenä tulee mieleen MiBin (Mothers in Business), Howtomon ja NiceTuesdayn tapahtumat sekä LinkedIn-verkostoitumistapahtuma. Huhtikuun lopulla tuli kuitenkin flunssan myötä romahdus, joka sai minut alamaihin useaksi viikoksi.
Pahimmassa ahdistuksessa maailma tuntui menevän menojaan ja mieli sai maailman pakenemaan yhä kauemmaksi. Olin aloittanut kevään aikana monta blogikirjoitusta ja niiden keskeneräisyys ahdisti. Mieli piiskasi myös kaikista niistä mahdollisuuksista, joita minulla olisi ehkä voinut olla, jos olisin ollut aktiivinen. Vaikka minulla on pienen lapsen äitinä sosiaalisesti hyväksyttävä syy olla kotona edistämättä työllistymistäni, piiskasin silti itseäni siitä, etten jatkuvasti kirjoittanut blogia tai vienyt unelmaani eteenpäin. Koin, etten tehnyt parastani.
Pääsin lopulta Netflix-kierteestäni eroon. Arki lasten kanssa alkoi kärsiä tekemättömistä kotitöistä, joten koin parhaaksi käyttää aikani arjen sujuvoittamiseen. Järjestin myös aktiviteetteja kodin ulkopuolelle, jotta en pääsisi istahtamaan tv:n ääreen. Sain viimein rutiineista kiinni. Soimaajakin mielessä hiljeni, kun päätin hyväksyä tilanteeni.
Kesän tullen sain viimein aikaa tehdä työllistymistäni edistäviä asioita. Olen käynyt muutamissa tapahtumissa TreStartissa ja Uratehtaalla. Aktivoiduin LinkedInissä. Sain huomata, että maailma ei karannut mihinkään. Se olikin kokoajan nurkan takana odottamassa, että hyppään kyytiin. Olo on tällä hetkellä innostunut! Toisten samassa tilanteessa olevien seurassa saa voimia ja intoa toimia. Se on suorastaan maagista, miten vertaistuki ja ihmisten kanssa puhuminen auttaa.
Näin jälkikäteen ja voimissaanolevana tuntuu ihan käsittämättömältä, että miten se kierre tuntui niin ylitsepääsemättömältä. Olinhan kuitenkin ollut aika aktiivinen. Ymmärrän nyt, että täydellisyyden tavoittelija sisälläni pääsi niskan päälle ja kuiski lannistavia lauseita korvaani. Tarvitsin tämänkin oppitunnin mielen voimasta ja ihmisen heikkoudesta. Nyt saan jatkaa matkaa taas piirun verran viisaampana ja vahvempana.
Photo by frank mckenna on Unsplash
Pelkotanssi 