Rohkeuden harjoittaja. Sillä tittelillä esittelin itseni maanantaina MiBin esiintymiskoulussa. Meille oli annettu tehtäväksi pitää itsestä 4-5min puhe ja halusin kertoa itsestäni sen, etten aina ole ollut rohkea. Näkyväksi tuleminen on ollut minulle todellinen haaste. Nyt viimein alkaa tuntua siltä, että uskallan olla esillä. Onnistumisista saa voimaa jatkaa.
Syyskuun lopulla kävin kertomassa Piilo-osaajista ja työnhakukokemuksistani Lempäälän työllisyyspalveluissa. Alku jännitti hieman ja etsin sanoja, mutta sitten puheesta ei meinannut tulla loppua. Pääsin eräänlaiseen flow-tilaan ja nautin esiintymisestä valtavasti. Toisenlainen onnistuminen oli kylmä puhelu mahdolliselle työnantajalle. Vielä ei ole neuvotteluissa päästy eteenpäin, mutta itselleni toimitusjohtajan luurin päähän saaminen oli jo voitto sinänsä. Ja se, että minä soitin! Tein sen viimeinkin!
Verkostoituminenkaan ei tunnu enää niin kamalalta. Verkostoidun nykyään helposti. Menen rohkeasti juttelemaan ihmisille ja se tuntuu luontevalta. Kaikki ovat kiinnostavia – myös minä! Koskaan ei voi tietää, kuka on viimein se ”oikea” kontakti.
Olen siis päässyt uskossani ja harjoituksissani siihen vaiheeseen, että olen valmis seuraaviin haasteisiin. Olen valmis ottamaan vastaan haluamani työtehtävät. Olen virittänyt työnhakuprojektiani enimmäkseen piilotyöpaikan etsimiseen, mutta nyt minulla on kiikarissa myös kaksi avointa paikkaa. Parhaalta tuntuu se, että minuun oltiin yhteydessä näistä työpaikoista. Osaamiseni saa vastakaikua!
Miten tähän on tultu? Yksi merkittäviä tekijöitä on ollut PVTT-kurssi, jonka mainitsin jo täällä. Se on muuten nyt taas alkamassa. Vinkvink. Olen käynyt sen kahdesti. Jari Sarasvuon lempeän provosoiva valmennusote puri minuun ja aloin uskoa siihen, että kykenen muutokseen. Toinen merkittävä tekijä on ollut viime vuoden tammikuussa lukemani Lupa mokata – improvisointi arjessa. Sieltä poimin arkeeni harjoituksia, jotka auttoivat minua sietämään näkyväksi tulemista. Niistä kokemuksista voit lukea täältä.
Minä itse olen kuitenkin ollut se merkittävin tekijä. Minä olen tehnyt valintoja, jotka ovat johdattaneet pelkojeni äärelle. Olen valinnut kohdata ihmisiä ja olen mennyt uteliaasti kohti uutta. Olen penkonut osaamistani ja sietänyt epävarmuuden tunteita. Sieltä se varmuus ja rohkeus löytyy. Sieltä mistä äkkiseltään ajatellen etsisi viimeksi. Epävarmuudesta ja peloista.
Featured Photo by Chris Barbalis on Unsplash
Yksi vastaus artikkeliiin “Varmuus löytyy epävarmuudesta”