En edes enää muista, mistä idean nappasin, mutta päätin kuitenkin joku aika sitten pitkästä aikaa haastaa itse itseäni. Ehkäpä se tuli siitä, kun olen viime aikoina aktiivisesti kyseenalaistanut uskomuksiani, tapoja tehdä asioita tai ajatuksiani ylipäätään. Tiedän, että tämä ei ole ihan maailman ensimmäisiä ongelmia. Silti. Kainalokarvat. Kuka on päättänyt, että naisten pitää ajaa kainalokarvansa? Tai oikeastaan: miksi minä suhtaudun niihin niin voimakkaasti?
Blogini on ollut tauolla nyt reilut yhdeksän kuukautta. Sen verran on kulunut siitä, kun aloitin uudessa työssä enkä enää löytänyt tilaa tai voimavaroja kirjoittamiselle. Tai oikeammin: en jaksanut haastaa itseäni yhtään enempää kuin mitä uusi työ toi tullessaan. Tosin koin myös, että en halua kirjoittaa työssä kohtaamistani haasteista, ainakaan ihan uutena ihmisenä talossa. Mitähän nekin olisivat minusta ajatelleet..? Ja todellakin pohdin nyt, että mitä te ajattelette minusta, kun en ole niin pitkään aikaan kirjoittanut mitään. Saatikka tällaisesta aiheesta.
On ollut mielenkiintoista tarkkailla itseä ja seurata, kuinka ensinnäkin tekee mieli kertoa kaikille kohtaamilleni ihmisille, miksi mulla on kainalokarvat. Huomaan myös, kuinka tietoinen olen karvoistani, kun minulla on paita, joka ei peitä niitä. Millaista on nostaa käsiä tietäen, että joku voi kiinnittää kainalokarvoihini huomiota? Ja mitä hän silloin ajattelee minusta?
Keväällä mielessä alkoi pyöriä omien kotisivujen tekeminen ja se pelotti hirveästi. Olin jälleen tuon kysymyksen äärellä, mikä on tuonut syvimmät pelkoni esiin ja tuo edelleen. Olen tehnyt siitä huolimatta asioita, jotka ovat vieneet minua konkreettisesti kohti lopputulosta ja jokainen konkreettinen askel on saanut minut pohtimaan samaa kysymystä. Mitä muut ajattelevat minusta?
Kesäkuun alussa minusta otettiin kuvia uusia kotisivujani varten. Vielä silloin jänistin kainalokarvojeni kanssa ja ajoin ne pois ennen kuvausta. Ajattelin, että maailma ei olisi vielä ollut valmis kainalokarvoilleni, mutta se taisikin olla niin, että minä en ollut vielä valmis kohtamaan maailmaa niiden kanssa.
Vietin nyt heinäkuun lopulla viisi ihanaa päivää Tuomiston kartanolla upeiden naisten kanssa. Päätin kysyä heiltä retriittimme lopuksi, että huomasivatko he minun kainalokarvani. Ajattelin etukäteen, että joku voisi ehkä sanoa huomanneensa ne, tai sitten kukaan ei olisi kiinnittänyt asiaan huomiota. Lopputulos oli juurikin se. Juuri kukaan ei ollut kiinnittänyt niihin huomiota. Eräs naisista sanoi huomanneensa ne, mutta ei ajatellut niistä mitään. Ei ajatellut niistä yhtään mitään! Silti mentyäni suoraan retriitistä siskontyttöni häihin kainalokarvoineni päivineni tunsin niistä häpeää, koska ajattelin sen olevan epäsopivaa ja olin ihan varma, että joku sanoo niistä jotain. Jompikumpi siskoni nyt ainakin tai lasteni isä. Kukaan ei sanonut yhtään mitään!
Miten konkreettiseksi tämä koe teki sen, että ajatukset todellakin ovat vain minun päässäni, minun mielessäni. Ei kenenkään muun. Minä heijastan omia ajatuksiani muihin ja laitan ajatuksia heidän päihinsä. Olen minä nämäkin viisaudet useampaan kertaan lukenut ja kuullut, mutta ei vain ole mennyt jakeluun.
Meillä kaikilla on kaikenlaisia ajatuksia ja uskomuksia, jotka synnyttävät häpeää tai muita epämukavia tunteita. Kelpaanko, hyväksytäänkö minut, riitänkö minä? Kiinnitämme todella paljon huomiota ulkoisiin asioihin saadaksemme hyväksyntää ja tunnetta siitä, että kelpaamme muille. Ne eivät kuitenkaan auta meitä olemaan itsemme kanssa tai pääsemään elämässä eteenpäin. Siksi on hyvä välillä pysähtyä itsen äärelle ja huomata sisäinen vuoropuhelu. Siellä on paljon uskomuksia, jotka herättävät ajatuksia, jotka herättävät epämukavia tunteita, jotka synnyttävät pelkoja ja sitä kautta esteitä. Uskomus -> ajatus -> tunteita -> pelkoja -> esteitä. Kun pikkuhiljaa alkaa huomata pienenpieniä asioita, joita tekee tai jättää tekemättä uskomuksista ja peloista käsin ja alkaa tehdä niitä asioita toisin tai peloista huolimatta, saa huomata elämän muuttuneen ehkä juuri siihen suuntaan kuin oli halunnutkin.
Photo by Caleb Woods on Unsplash
Pelkotanssi 
Yksi vastaus artikkeliiin “Mitä muut minusta ajattelevat?”