Olen viime aikoina tutkinut sitä, millaista on kieltäytyä ”normista”. Olen aika pitkään jo harjoitellut sitä, että en juo alkoholia tai syö valkoista sokeria. (En tosin ole puristi, sillä en niiden vuoksi kieltäydy ruuasta, jossa niitä on käytetty mausteena.) Olen kuitenkin tehnyt tietoisia valintoja syödä tai juoda silloin tällöin ja usein vaikuttimena on ollut tapa tai muut ihmiset. Löysin kesän retriitissä yhteyden omaan voimaani ja minulle tuli tarve kieltäytyä kokonaan kaikesta ”maallisesta”. En ihan täysin ymmärtänyt sen merkitystä silloin, mutta päätin seurata sitä tarvetta samoin kuin lähdin seuraamaan tarvetta mennä pelkojani kohti.
Eteeni on tullut sosiaalisia tilanteita, joissa olen rohkeasti kieltäytynyt tarjotuista herkuista tai alkoholista muiden edessä. Läheisteni parissa on jo ymmärretty, että kippistän mielelläni vissylasillisella (kuplia siinäkin!) eikä tilannetta pidetä kummallisena. Muuten edelleen olen huomannut törmääväni siihen, että vedellä kippistäminen ei ole ”oikein” tai kummastelua siitä, että enkö todella ota. Ja monesti ihmiset haluavat tietää miksi en. Nämä törmäykset ympäristön kanssa ovat kuitenkin elämän suola – opin niissä itsestäni valtavan paljon.
Muutamia vuosia sitten luin Rosa Meriläisen haastattelun, jossa hän kertoi valitsevansa itse. Se oli muistaakseni hänen elämän ohjeensa, jota hän seuraa. Se haastattelu muutenkin vaikutti minuun, sillä hän pohti häpeää ja pelkoja, samoja aiheita, joita itsekin olen kohdannut. Päätin ottaa sen ohjenuorakseni myös ja kirjoitin jääkaapin oveen lapulle ”Valitse itse!”. Yhdistin mielessäni samaan opetukseen toisen saamani opin, jonka opetti aikoinaan Jari Sarasvuo. Hän muotoili asian niin, että on alistettava mieliteot arvoille. Siirrettävä tunnepalkintoa. Ja näitä ajatuksia olen pyrkinyt toteuttamaan käytännössä.
Aina valinta ei ole ollut helppoa ja vaikeaa se on vieläkin, jos olen nukkunut huonosti. Väsyneenä mieleni on altis kiukuttelemaan ja sabotoimaan hyviä aikomuksia. Huomasin tämän viimeksi eilen, kun yöunet jäivät vähiin herättyäni yöllä lapsen huutoon. Olin päättänyt aiemmin päivällä, että menen yhdeksältä nukkumaan, mutta yhdeksältä huomasin mielen kuiskuttelevan, että ihan hyvin voi vielä somettaa ja tehdä sitä ja tätä, olet jo valmiiksi väsynyt, menee se huominenkin ihan hyvin samoilla väsyillä. Kuinka helppoa on uskoa omaa mieltään houkutusten edessä, kun on väsynyt. No, olin sentään ennen kymmentä sängyssä, mutta pienen tahtojen taistelun sain mieleni kanssa käydä. Täytyy olla kuitenkin itselleen armollinen, mieli on kova vastus.
Kaikkia asioita en voi valita itse, mutta aina voin valita ainakin sen, miten suhtaudun asioihin. Viktor Franklia lukeneet tietävät tämän. Olen harjoitellut valitsemaan oman tieni. Jos mieli on varoitellut peloilla, mitkä estäisivät minua tekemästä jotain hyvää ja omannäköistä elämää edistävää, olen mennyt sitä kohti. Ja olen näin tehdessäni löytänyt sen, että pelot eivät ole todellisia vaan mielen tuotosta, kun pyörittelen mielessäni, mitä muut minusta ajattelevat.
Minulle valinta on vapautta. Minä valitsen elää sellaista elämää, jossa minulla on hyvä olla. Kun elän omannäköistä elämää, hyväksyn itse itseni eikä minulla ole enää tarvetta hakea huomiota, jotta tuntisin itseni hyväksytyksi. Ja kun elän niin, että valitsen omien arvojeni mukaan, minulle ei tule tarvetta paeta omia tunteitani. Nauttiakseni elämästä minun ei tarvitse turvautua nautintoaineisiin. Elämä on nautinto itsessään.
kuva: pixabay.com
Pelkotanssi 