Uuteen nousuun

Tekemättömyyden kierre on joskus vaikea katkaista. Kierteellä on kova imu ja ne kuuluisat huonot tavat vie vahvimpiakin joskus. Minun paheeni on sohva Netflixeineen. Sairastaessa annan itselleni luvan maata ja tuijottaa lempisarjoja. Ja se pahe jää mulla päälle. Ah, mikä ihana pako todellisuudesta. Netflix alkaa tuntua ylitsepääsemättömän houkuttavalta, kun on hetki aikaa itselle ja kaikki ahdistaa.

Olen tänä keväänä mennyt aalloissa työllistymisprojektini kanssa. Eteenpäin vieviä voimia on ollut Piilo-osaajat, sparrailu henkilökohtaisen valmentajani ja ystävieni kanssa, Kasvun etsivät -kurssi ja ylipäätään erilaiset tapahtumat, joissa on päässyt puhumaan ihmisten kanssa. Näistä ensimmäisenä tulee mieleen MiBin (Mothers in Business), Howtomon ja NiceTuesdayn tapahtumat sekä LinkedIn-verkostoitumistapahtuma. Huhtikuun lopulla tuli kuitenkin flunssan myötä romahdus, joka sai minut alamaihin useaksi viikoksi.

Pahimmassa ahdistuksessa maailma tuntui menevän menojaan ja mieli sai maailman pakenemaan yhä kauemmaksi. Olin aloittanut kevään aikana monta blogikirjoitusta ja niiden keskeneräisyys ahdisti. Mieli piiskasi myös kaikista niistä mahdollisuuksista, joita minulla olisi ehkä voinut olla, jos olisin ollut aktiivinen. Vaikka minulla on pienen lapsen äitinä sosiaalisesti hyväksyttävä syy olla kotona edistämättä työllistymistäni, piiskasin silti itseäni siitä, etten jatkuvasti kirjoittanut blogia tai vienyt unelmaani eteenpäin. Koin, etten tehnyt parastani.

Pääsin lopulta Netflix-kierteestäni eroon. Arki lasten kanssa alkoi kärsiä tekemättömistä kotitöistä, joten koin parhaaksi käyttää aikani arjen sujuvoittamiseen. Järjestin myös aktiviteetteja kodin ulkopuolelle, jotta en pääsisi istahtamaan tv:n ääreen. Sain viimein rutiineista kiinni. Soimaajakin mielessä hiljeni, kun päätin hyväksyä tilanteeni.

Kesän tullen sain viimein aikaa tehdä työllistymistäni edistäviä asioita. Olen käynyt muutamissa tapahtumissa TreStartissa ja Uratehtaalla. Aktivoiduin LinkedInissä. Sain huomata, että maailma ei karannut mihinkään. Se olikin kokoajan nurkan takana odottamassa, että hyppään kyytiin. Olo on tällä hetkellä innostunut! Toisten samassa tilanteessa olevien seurassa saa voimia ja intoa toimia. Se on suorastaan maagista, miten vertaistuki ja ihmisten kanssa puhuminen auttaa.

Näin jälkikäteen ja voimissaanolevana tuntuu ihan käsittämättömältä, että miten se kierre tuntui niin ylitsepääsemättömältä. Olinhan kuitenkin ollut aika aktiivinen. Ymmärrän nyt, että täydellisyyden tavoittelija sisälläni pääsi niskan päälle ja kuiski lannistavia lauseita korvaani. Tarvitsin tämänkin oppitunnin mielen voimasta ja ihmisen heikkoudesta. Nyt saan jatkaa matkaa taas piirun verran viisaampana ja vahvempana.

 

Photo by frank mckenna on Unsplash

Advertisement

Oivalluksia intohimon löytämisestä

Olen löytänyt oman intohimoni. Tulin sen kanssa kaapista jo LinkedInissä vähän aikaa sitten. Varovaisesti tunnustellen. Nyt haluan kertoa sen taustoista vähän enemmän. Näin viime viikolla unta, että puhuin intohimostani innostuneelle yleisölle. Muistan kuinka luontevaa oli olla siinä yleisön edessä ja puhe vain kumpusi jostain, mutta siitä jäi mieleeni vain yksi lause. Herättyäni aloitin kirjoittaa tätä tekstiä.

”Mitä haluan isona tehdä?” Sitä miettii varmaan jokainen työnhakija. Myös minä olen miettinyt sitä. Mikä on se mun juttu? Koska minulla ei viime syksynä ollut hajuakaan, hakeuduin kokemustiedon lähteille. Miten ihmiset ovat löytäneet intohimonsa ja kutsumuksensa – tai oikeastaan, miten kutsumus on löytänyt heidät? En muista, oliko teoksessa ”Oman näköinen elämä” maininta tästä vai osuiko silmiini jokin blogiteksti, mutta jostain luin siitä, että jos asia herättää voimakkaita tunteita, se on todennäköisesti asia, joka motivoi sinua. Ehkä se on asia, jota haluat edistää tai siihen liittyy ongelma, jonka haluat ratkaista. (Taisi muuten sittenkin olla kirjasta What color is your parachute?, josta kirjoitin Piilo-osaajien blogiin)

Talvella kävin juttelemassa blogini tiimoilta Goforella Mona Ryhäsen kanssa. Juttelimme oman osaamisen esiintuomisesta työnhaussa, mutta sitten lopuksi Mona kysyi minun tavoitteistani. Kerroin aluksi jotain ympäripyöreää, mutta pian huomasin vaahtoavani siitä, kuinka asiakastuessa työskennellessäni harmitti aina, kun tietoa ei ollut saatavilla. Se meni edelleen tunteisiin. Se, etten aina saanut sitä tietoa mitä tarvitsin juuri silloin, kun olisin sitä tarvinnut työni hoitamiseen erinomaisesti. Tajusin, että tämä turhautumisen tunne on syntynyt jo yli kymmenen vuotta sitten ja koin sen uudelleen toisessa vastaavassa työssä vähän myöhemmin.

Jo opiskeluaikana rakastuin näihin sanoihin ”oikea tieto oikealla hetkellä oikealle ihmiselle”. Lause muistui mieleeni nyt. Olenko siis miettinyt tätä jo silloin? En olisi vielä silloin osannut viedä lausetta käytäntöön, mutta nyt palvelumuotoiluun tutustuttuani olen keksinyt, miten sen voisi toteuttaa. On tutkittava tiedon polkua organisaatiossa.

Haluan palavasti ratkaista sen ongelman, että palveluasiantuntijalla ei ole tarvittavaa tietoa ratkaistaakseen asiakkaan ongelman ensimmäisen puhelun aikana. Sille minun sydämeni laulaa.

”Jos tunnette kiihkeyttä jotain asiaa kohtaan, olette löytäneet intohimonne. ” Sen muistan uneni puheesta. Kuunnelkaa itseänne herkällä korvalla. Huomatkaa, mitkä asiat teissä herättää tunteita. Tulkaa tietoisiksi omista ajatuksistanne ja tunteistanne. Puhukaa rohkeasti omista ajatuksistanne. Sieltä se löytyy. Se, mikä saa sisuskalut syttymään. Ja kun sen löytää, niin se on aika huikea tunne se.

 

Featured image: Photo by Jamie Street on Unsplash

Pelko vai kasvu?

Olet tarttumassa luuriin tai lähestymässä mielenkiintoista ihmistä jossakin tapahtumassa. Vatsaa kipristää, rintaa puristaa. Mieli on saanut kehon vakuuttumaan vaarasta. Sinun tekee mieli paeta paikalta tai jättää puhelu soittamatta. Ajatukset laukkaavat ja luovat ennakkokuvia katastrofeista. Olet luopumassa tavoitteistasi.

Jos huomaat ajatuksesi ennen kuin automaattisesti toimit tai jätät toimimatta pelon ohjaamana, olet saanut kiinni jostakin tärkeästä. Sinulla on mahdollisuus toimia viisaasti valiten. Voit hälventää pelkoa pois kehosta ravistamalla sitä, tekemällä jotain, mikä saa mielen huomion toisaalle. Näin saat rauhoitettua hermostosi ja pystyt ajattelemaan levollisemmin.

Havainnoi uteliaasti ajatuksiasi. Anna niiden tulla ja mennä. Säännöllisen harjoituksen myötä tiedostat, että ajatuksesi ovat mielen tuotetta. Pystyt tunnistamaan omat pelkoa lietsovat ajatusmallisi ja tarvittaessa kyseenalaistamaan ne.

Tunnusta itsellesi, että pelkäät. Sen mitä itsessään hyväksyy, sitä voi alkaa kehittää*. On ihan okei pelätä. Rohkeus on sitä, että toimii pelosta huolimatta. Rohkeus on sitä, että valitsee itse. Tunteiden ohjauksessa ei välttämättä tiedosta tarvetta toimia toisin.

Pelkojen kohtaamisessa on suureksi avuksi oman mielen kouluttaminen joustavaksi. Omia ajatusmallejaan voi haastaa menemällä epämukavuusalueelle. Kirjoitinkin jo aiemmin itsensä siedättämisestä näkyväksi tulemisessa. Kannustan harjoittelemaan rajan ylittämistä muutoinkin, toistuvasti ja usein. Laajalla rintamalla joka elämän alueella.

Tietoisten harjoitusten tekeminen niin henkisellä kuin fyysiselläkin alueella tukee molempia alueita. Voimia ja jaksamista saat fyysisestä harjoittelusta. Se vahvistaa myös mieltä. Henkisen jumpan myötä alat ymmärtää fyysisen harjoituksen merkityksen. Mieli pysyy kirkkaana, kun aineenvaihdunta toimii. Aivot tarvitsevat myös hyvää ravintoa ja riittävästi lepoa. Näin olen ainakin itse tämän kokenut.

Huomasin itsessäni muutoksen, kun osallistuin muutama viikko sitten Valmennuskeskus Publicin ryhmävalmennukseen ja kerroin siellä näkemyksiäni vapautuneesti. En ole aiemmin julkisissa tapahtumissa tai edes työpaikalla yhtä avoimesti kertonut mielipiteitäni. Jokin oli muuttunut.

Viime vuosiin sisältyy monia tapahtumia ja merkityksellisiä oppeja, mutta haluan tässä kohtaa nostaa esiin Pia Koposen kirjoittaman kirjan Lupa Mokata (2017). Siinä on loistavia harjoituksia epämukavuusalueen rajan ylittämiseen ja sisäisen kommentaattorin ymmärtämiseen. Luin sen viime vuoden tammikuussa ja aloin haastaa itseäni tietoisesti epämukavuusalueelle. Tai elämysalueelle, kuten Pia sitä nimittää.

Olen haastanut itseäni pitämään ”väärän värisiä” vaatteita, opetellut syömään inhokkiruokia (paitsi maksalaatikkoa – joku raja sentään!), rikkonut rutiineja ja tutustuttanut itseäni erilaisiin musiikin lajeihin. Olen tutkinut asioita, joista minulla on ollut lukkiutunut mielipide tai näkemys.

Olen myös opetellut arvostamaan arvostelemisen sijaan. Kiitollisuuden vaaliminen ja oppimisesta nauttiminen tuo positiivista virettä. Vaikka alkuun harjoitukset tai kiitollisuushöpötykset kuulostivat ja tuntuivat hölmöiltä, näin jälkikäteen huomaa niiden merkityksen.

(Haluan silti sanoa, että mukavuusalueella olemisessa ei ole mitään vikaa sinänsä. On hyvä levätä ja lepuuttaa mieltään tekemällä tuttuja asioita. Tee se kuitenkin tietoisesti. Tunnista tarve lepoon ja tee itsellesi hyvää oloa tuovia juttuja. Vaikka mielesi huomauttaisikin tekemättömistä töistä, kiitä sitä huomioista ja laita itsellesi vaikka jalkakylpy.)

Nämä epäsuorat harjoitukset ja niistä saamasi opit auttavat sinua tarttumaan itse työnhakuun liittyviin pelkoa aiheuttaviin tehtäviin. Kun olet tottunut epämiellyttäviin tunteisiin ja alkanut ymmärtää, mistä ne kumpuavat, on helpompi tarttua työnhaun haasteisiin. Pelosta tulee tuttu kaveri, jonka kanssa pystyy ottamaan tanssiaskeleita.

Ehkä sinua voi auttaa myös se, että tiedostat pelon tuoman viestin: olet lähestymässä jotain tärkeää. Olet lähestymässä tilannetta, josta sinun on hyvä oppia jotain. Elämä kutsuu sinua kasvamaan. Ja kutsuu yhä uudelleen. Niin kauan, kunnes vastaat myöntävästi. Sano elämälle kyllä.

 

*Lause on suora lainaus Jari Sarasvuon Aamulenkistä 9.2.2018. Monet ajatuksistani on peräisin hänen ajattelustaan tai hänen esiin tuomistaan ajattelumalleista. Poimin ajatuksia myös monilta muilta kirjailijoilta, esimerkiksi Hidasta elämää -kirjasarjan kirjoittajilta.

 

Oman osaamisen esiin tuominen voi tuntua epämukavalta

Työttömyyden kanssa painiva joutuu kestämään epämukavia tunteita paljon. Voi tuntea tilanteestaan häpeää, olla epävarma oman osaamisensa suhteen. Työn saaminen tuntuu vaikealta. Hyvin usein omat uskomukset synnyttävät tunteita, jotka latistavat tai kohottavat. Ja omasta kokemuksesta voin sanoa, että niihin latistaviin tunteisiin voi jäädä jumiin.

Äkkiä voi kuvitella että henkseleitä paukuttelevat isot egot saavat helpoiten töitä, kun he pitävät niin suurta ääntä itsestään. Kuvitellaan että itsekin pitäisi pystyä siihen, jotta saisi töitä. Se voi helposti masentaa, jos se ei onnistu luonnostaan. Maailma tarvitsee kuitenkin myös niitä, jotka eivät henkseleitään paukuttele, joten omasta persoonasta ei tarvitse yrittää muuttaa mitään.

Rohkeutta astua esiin voi harjoittaa pienin askelin.

Sen voi aloittaa silmiin katsomisesta tai jos se sujuu sinulta jo, niin tervehdi tuntemattomia. Aloita jutustelu hississä, bussissa tai verkostoitumistapahtumassa, jossa kaikilla on sama päämäärä. Jos sinulla on lapsia, tunnistat varmasti tilanteita, joissa he ovat heittäneet sinut areenalle pyytämättä ja yllätyksenä. Karkkihyllyn edessä, täydessä bussissa, ravintolassa. Täydellisiä tilanteita opetella sietämään näkyväksi tulemisen tunnetta.

Huomaa tilanteet, joissa tekisi mieli paeta paikalta. Ne ovat niitä kriittisiä hetkiä, joissa saat tilaisuuden siedättää itseäsi epämukavuusalueella olemiseen. Saat harjoitusta siihen, että siedät erottautumisen aiheuttamia tunteita.

Itsensä markkinoiminen vaatii uskallusta nostaa päätään.

Kun tulee näkyväksi, on altis muiden kommenteille. Itse huomaan, että pelkoni lietsovat ”mitä muut ajattelee?” -ajattelua. Olen pohtinut kouluympäristöä ja tasapäistämismentaliteettia 80-90-luvuilla, jolloin itse kävin peruskoulun. Juontaako juuret sieltä?

Erilaiset lapset ja nuoret saivat tuta nahoissaan, etteivät olleet kuten muut. Koulusta yritettiin saada ulos tasaista massaa. Vaatimattomuutta korostettiin. Ehkä siinä kaikessa mentiin vähän yli. Kärjistän, mutta yhteiskunta oli sellainen, että kateellisten katseista välitettiin ja kynttilää pidettiin vakan alla. Se on jättänyt jälkensä minuunkin.

Hyvä uutinen on se, että meillä arkajaloilla on toivoa! Yhteiskunta on muuttunut ja henkilöbrändäyskin alkaa olla vanha juttu. Omaa osaamista tuodaan esille muutenkin kuin töitä hakiessa. Siitä on tullut uusi normi, vaikka kaikki eivät sitä teekään. Töitä hakiessa se on kuitenkin aivan välttämätöntä.

Oikopolkua onneen ei ole

Kävin eilen juttelemassa Goforen rekrytoinnissa työskentelevän Mona Ryhäsen kanssa näistä aiheista rekrytoijan näkökulmasta. Mitään taikatemppuja ei vaadita, mutta oma osaaminen on tuotava esiin.

Kokemuksesta on hyvä kertoa konkreettisia esimerkkejä, arjen tehtäviä tai mahdollisia onnistumisia. Jos kokemusta ei vielä ole, voi osoittaa innostustaan kertomalla ajatuksistaan liittyen tehtävään, jota hakee. Voi kertoa opinnoistaan, mitä on niistä oppinut ja miten haluaa opetella taitoja käytännössä. Valmis työntekijä ei tarvitse olla. Visuaaliset CV:t voivat olla tarpeetonta kosmetiikkaa monella alalla, ja videoissakin kannattaa tuoda jotain uutta itsestä esiin. Motivaation osoittaminen auttaa erottumaan muista hakijoista.

Mona kertoi paljon ulkoisia asioita, joita voi petrata hakemuksissa, mutta tärkeintä on lopulta se, että osaa ja uskaltaa tuoda oman osaamisensa esiin. Siihen ei valitettavasti ole ammattilaisellakaan poppakonsteja vaan se henkinen työ on kaikkien tehtävä itse.

Työnhakutovereilta saa onneksi tukea näihin asioihin. Verkostoidu muiden työnhakijoiden kanssa, se kannattaa! Ei suostuta häpeämään työttömyyttämme.

Ollaan yhdessä rohkeita!

Usko unehes

”Ken uskovi toteen, ken unelmaan, – sama se, kun täysin sa uskot vaan! Sun uskos se juuri on totuutes. Usko poikani unehes!” (Eino Leino)

Viikonloppuna ehdin hieman vilkaista PVTT4-kurssin materiaaleja. Jari-setä puhui opitusta optimismista ja neuvoi kehittämään itsestä parempia tarinoita, joita on maailman edessä valmis toteuttamaan. ”Positiiviset harhat omista kyvyistä ovat välttämättömiä.” Harhaisuudessa on toki rajansa, niiden täytyy pohjautua jotenkin todellisuuteen. Kuitenkin ”ajan myötä alkavat rakentavat ja resonoivat tulkinnat itsestä vastata todellisuutta yhä useammin ja tarkemmin.” Hänen viestinsä resonoi minussa voimakkaasti, olinhan juuri jättänyt itsestäni tarinan Piilo-osaajien julkaistavaksi.

Piilo-osaajiin liittyminen ei ollut minulle mikään läpihuutojuttu vaan jouduin vähän käsittelemään asiaa. Työnhakuvalmentajani Marika puhui siitä minulle jo heti ensimmäisellä tapaamisella syksyllä, mutta torjuin ajatuksen. Ei ole mun juttu. Itsensä markkinoiminen kuulosti todella kammottavalta. Sain kuitenkin siitä kipinän ja pelkotanssi-hengessä päätin mennä Piilo-osaajien työnhakumingleen tammikuun alussa. Sieltä se innostus sitten tarttui. Olinhan jo päättänyt julkaista blogin, miksi en sitten tulisi piilosta muutenkin. Peloille lisää kyytiä!

Itsensä markkinoiminen ei silti ole minulle mikään helppo juttu. Profiilin kirjoittaminen  Piilo-osaajiin oli hankalaa. Olin kyllä tehnyt jo pohjatyöt eli pohtinut mitä osaan, mitä haluan tehdä ja mitä voin sen eteen tehdä. Pohtimisen lisäksi olin myös toteuttanut yhden asian, mitä voin tehdä. Kuitenkin profiilin kirjoittaminen jumitti. Piilo-osaajien Jaana Saramies lopulta muistutti minua asiasta ja väläytti julkaisupäivänkin, joten hommaan oli ryhdyttävä. Sain rakentavaa palautetta ensimmäisestä versiostani ja muotoilin joitakin lauseita uudelleen. Kiitos Jaana, sää tiedät nää jutut!

Profiilin tullessa julki koin taas hetkellisesti tuttuja kauhun tunteita. Epävarmuus siellä nosteli päätään ja supatteli pelkoa lietsovia ajatuksia. Juttelin asiasta markkinointia tekevän pikkuveljeni kanssa ja sain kannustavaa palautetta. Hän sanoi, että ”markkinointi on lupausten myymistä. Kun uskot siihen, mitä myyt, saat toisetkin uskomaan. Innostus tarttuu.” Koin keskustelussa jonkinlaisen ahaa-elämyksen. Vaikka en ole vielä palvelumuotoilun ammattilainen, voin silti myydä itseäni tulevaisuuden lupauksena. Kiinnostuksen kohteet ovat merkki lupauksen lunastamisesta. Ne ovat sellainen ohjenuora, jota seuraan. Imen itseeni väkisinkin tietoa asioista, jotka kiinnostavat minua. Höristän korviani automaattisesti kuullessani jotakin asiaan liittyvää. Ja itse työssä lopulta opitaan ne asiat, jotka mahdollistavat menestymisen.

”Elämä on se tarina mitä itsellesi itsestäsi ja elämästäsi sepität. Sinusta tulee se, mitä itsestäsi maailmalle julistat ja itsellesi uskottelet.” (Jari Sarasvuo)

Itsensä markkinoiminen on rohkeutta tuoda omat positiiviset harhat esiin. Tuo siis rohkeasti oma osaamisesi ja kiinnostuksen kohteesi esiin välittämättä negatiivisesta realismista, jota mielesi ajatuksiisi tuottaa. You can do it!

Tuumasta toimeen

Johan tässä on niiden soittojen kanssa jahkailtu. Aamulenkistä inspiroituneena päätin toimia. Jari-setä neuvoi, että paras kylmäsoitto on tehty kylmäsoitto. Jos liikaa suunnittelee ja miettii strategiaa, niin todennäköisesti jää se soitto tekemättä. Vaarallisinta on ylivalmistella puhelua. Siitä tehdystä soitosta oppii joka tapauksessa enemmän kuin mistään suunnitelmasta.

Kylmän soiton voi tehdä useammalla tavalla. Valmentajani Marikan kanssa olen käynyt mahdollisia vaihtoehtoja läpi. Perinteisin on se, kun soitetaan yritykseen rekrytoivalle henkilölle ja myyntipuheella yritetään saada työhaastattelu sovittua. Mun mielestä juuri se jännittävin! Toinen vaihtoehto on soittaa ja kartoittaa yrityksen rekrytointitarpeita, ja sitä kautta saada tietoa, mitä ehkä voisi omassa osaamisessaan kehittää. Kolmas vaihtoehto on soittaa asiantuntijalle, joka työskentelee yrityksessä, johon haluaa tai tekee työkseen jotain, mikä itseä kiinnostaa.

Päätin lähteä liikkeelle matalimman kynnyksen soitosta. Olin jo hieman tutkinut Tampereella toimivia IT-taloja ja Ambientian kotisivuilta löysin palvelumuotoilun. Eilen sitten päätin soittaa heidän yhteyshenkilölleen Tuuli Aalto-Nyyssöselle. Oli niin mukavan näköinen kuvakin, että kynnys madaltui entisestään. Hän vastasi, esitin asiani ja sovittiin, että palaan asiaan huomenna paremmalla ajalla. Tänä aamuna sitten soitin Tuulille uudelleen. Keskustelimme hänen urastaan ja siitä, miten hän päätyi palvelumuotoilun pariin. Kerroin hänelle tarkemmin kiinnostuksestani palvelumuotoiluun ja mietin siinä ääneen, voisikohan sitä yhdistää IT-osaamiseeni ja kokemukseeni. Hän antoi hyviä vinkkejä oman tulokulmani miettimiseen ja pohti mahdollisuutta hankkia jokin yhteistyökumppani, jonka kanssa voisin tehdä oman näytteen osaamisestani. Voisin esimerkiksi mallintaa asiakaspolun tai tutkia kosketuspisteitä ja kiteyttää tehtävästä saadun tiedon ohjenuoraksi yritykselle. Täytyykin laittaa tuntosarvet pystyyn mahdollisen yhteistyökumppanin löytämiseksi! Keskustelimme vielä palvelumuotoilun koulutuksesta, kirjallisuudesta ja alalla vaikuttavista henkilöistä, joita kannattaa seurata.

En tiedä mitä puhelulta odotin, mutta se ylitti kaikki odotukseni. Ei oikeastaan edes jännittänyt ja puhelu sujui jouhevasti. Molemmilla tuntui olevan paljon sanottavaa ja meinattiin toistuvasti puhua toistemme päälle. Innostus tarttui molemmin puolin! Sovittiin, että voin soittaa uudelleenkin ja hän voi toimia ikään kuin mentorina.

Toivottavasti tämä kokemukseni inspiroi jotakuta teistä lukijoista kokeilmaan samaa. En ole ollut mikään rohkea suun avaaja aiemmin vaan olen pitänyt itseäni tarkkailijan asemassa. Epävarmuus on vienyt halut puhua julkisesti eikä vieraiden kanssa keskustelun aloittaminen ole ollut minun lajini. Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka pystyvät aloittamaan keskustelun heinäseipäistä noin vain.

Jos taas tuntuu siltä, ettei edes oikein tiedä mikä itseä kiinnostaa, suosittelen tekemään erilaisia tehtäviä oman osaamisen kartoittamisesta omien vahvuuksien löytämiseen. Työpaikkailmoituksistakin voi pongata eri juttuja, joten kannattaa lukea myös niitä ilmoituksia, jotka eivät suoraan vastaa omaa kokemusta. Itse löysin palvelumuotoilun erästä asiakaspalvelusuunnittelijan paikkaa hakiessani. Sen lisäksi osallistuin Nice Tuesday:n verkostoitumisiltaan Haltulla, missä puhuttiin asiakaskokemuksesta ja sen myötä kiinnostukseni vain vahvistui. Suosittelen lämpimästi erilaisia valmennuksia ja verkostoitumistapahtumia!

Innostuitko?

Pelko saa meidät jumiin

Haluat töitä. Haluat uuden työn. Haluat jotain muuta kuin nykyiset tai entiset työtehtäväsi. Tuntuu, että tavoitteesi on liian kaukana. Et ehkä tiedä, miten aloittaa tai mahdollisuuksia tuntuu olevan liikaa. Lähtökohdat ovat vähän erilaiset, mutta jotain yhteistä on uuden edessä kaikilla. Pelko.

Pelko supattaa korvaasi, että et osaa. Sulle nauretaan. Sinut torjutaan ja nolataan. Supatus saa sinut epävarmaksi. Epäonnistut ihan varmasti! Et saa uudentyyppistä työtä, mitä oikein kuvittelet. Jos kuuntelet supatusta, haet samanlaista työtä mistä on ennestään kokemusta ja mihin varmasti pääset. Tai pysyt nykyisessä työpaikassasi vaikka olo tuntuu epämääräiseltä. Sulla sentään on työpaikka. Pääasia, että saat töitä! Mieli saa sinut ensin pelkäämään ja sitten vakuuttumaan, että tämä on ihan hyvä näin. Älä usko sitä! Ihminen tarraa tuttuun ja turvalliseen kun ei uskalla päästää irti. Vaikka olosuhteet olisivat sietämättömät. Tulevaisuus pelottaa, kun sitä ei tunne. Sinut on kuitenkin luotu antamaan parastasi tälle maailmalle. Meidät kaikki on. Meissä kaikissa on se potentiaali. Kutsumus löytää meidät, kun olemme tehneet oman osamme.

Peloista huolimatta kurota tulevaisuuteen ja tee asioita, jotka vievät kohti uutta. Mieti mitä tekisit, jos et pelkäisi? Pieniä askeleita. Neuvottele pomon kanssa mahdollisista uusista tehtävistä. Onko se liikaa? Auta työkaveria mielenkiintoisissa työtehtävissä. Ei ehkä kuulu sun työhön etkä saa siitä välttämättä lisää palkkaa, mutta oppisit uutta. Oppisit jotain sellaista, mikä auttaa sua kurottamaan vähän korkeammalle. Tarkkaile ympäristöäsi, se voi olla mahdollisuuksia täynnä.

Unelmoi työpaikasta, jossa haluaisit olla (mahdollisuuksien rajoissa). Mitä sen saaminen vaatisi? Kysy itseltäsi:

1. Mitä osaan?
2. Mitä haluan tehdä?
3. Mitä voin sen eteen tehdä?

Kun olet selvittänyt osaamisesi ja toiveesi, on aika toimia. Selvitä millaiset askeleet ovat sinulle mahdollisia. Pidä mieli avoimena.

Mitä tekisit, jos et pelkäisi? Palaa sen kysymyksen äärelle aina, kun huomaat ajatustesi olevan pelon värittämiä. Mitä tekisit, jos tietäisit, ettet voi epäonnistua? Silloin löydät enemmän vaihtoehtoja ja ymmärrät, että voit toimia peloista huolimatta. Jos et yritä, epäonnistut joka tapauksessa. Kun yrität, sinulla on mahdollisuus onnistua.

Mikä sinua pitää paikallaan?