Uteliaisuudesta voimaa ja iloa elämään

Katsoin taannoin Mika Pesosen julkaiseman videon epämukavuusalueesta. Videossa hän esittelee epämukavuusalueen uteliaisuusalueena. Jospa epämukavuusalueelle mennessämme kiinnittäisimme huomion omaan itseemme, reaktioihimme ja tunteisiimme sekä suhtautuisimme uteliaasti toimintaamme epämukavilta tuntuvissa tilanteissa. Ehkä pelot eivät näin saisi meistä niskalenkkiä.

Kävin uteliaisuusalueellani parikin kertaa pian videon katselun jälkeen. Ensin menin avantoon elämäni ensimmäistä kertaa ja seuraavana päivänä osallistuin improvisaatiokurssille. Kumpikin jännitti etukäteen, mutta menin päättäväisesti molempiin. Ja tutkailin sieluni syövereitä niin tehdessäni. Loppujen lopuksi kumpikaan ei ollut pelottavaa vaan innostavaa.

Avannossa kävin lopulta kolme kertaa. Toki myös ystäväni innoittamana, mutta myös ryhmähurmoksen vuoksi. Sauna oli täynnä rohkeutta ja jonossa oli mentävä muiden mukana. Ensimmäisellä kerralla henki salpautui ja unohdin hengittää. Tuli pyörryttävä olo. Seuraavilla kerroilla tajusin keskittyä hengittämiseen. Pari hengitystä ja ylös vedestä. Muista hengittää! Se neuvo pätee kaikkiin jännittäviin tilanteisiin.

Improkurssilla tehtiin harjoituksia, jotka sysäsivät meitä haastamaan itsemme. Huomasin jossain vaiheessa, etten haastanut itseäni niin paljon kuin olisin ehkä voinut. Virheiden välttely on tiukasti sisäänrakennettua. Pysyin mukavuusalueellani harjoitusten sisällä. Kun lopulta tajusin sen, aloin tietoisesti haastaa itseäni tekemään toisin. Ohjasin itseäni menemään tilanteisiin tietämättä valmista vastausta. On jännä tunne luottaa siihen, että se mitä suusta tulee, on juuri se mitä sieltä pitääkin tulla.

Aiemmin epämukavalta ja suorastaan mahdottomilta tuntuneet asiat toden totta tuntuvat helpommilta, kun niihin suhtautuu uteliaasti. Vielä esimerkiksi verkostoitumishalukkuuden ilmaiseminen tuntuu epämukavalta, jos paikalla on paljon uusia, vielä tuntemattomia ihmisiä. Vien kuitenkin itseäni uudelleen niihin tilanteisiin, jotta saan ruokittua uteliaisuuttani ja harjoitettua epämukavuuden sietämistä.

Uteliaisuutta voi käyttää myös voimana vastoinkäymisten edessä, kuten Kati Reijonen kirjoittaa blogissaan. Miten nerokasta! Lisäksi hän määrittelee mukavuusalueen terävästi ikävyysalueeksi. Äkkiä voisi ajatella epämukavuusalueen ikävyysalueena, mutta Kati on määritellyt asian päin vastoin. Tykkään!

On se sinun alueesi minkä niminen tahansa – kannustan ylittämään rajoja. Uteliaalisti tutkiskellen. Positiivisesti ajatellen. Alueelta toiselle liikkuessa saa elämäänsä kaivattua vaihtelua ja ehkäpä ajattelukin saa uusia muotoja. Erottuuko harmaan sävyt?

 

Cover photo by Bing Han on Unsplash

Pelko vai kasvu?

Olet tarttumassa luuriin tai lähestymässä mielenkiintoista ihmistä jossakin tapahtumassa. Vatsaa kipristää, rintaa puristaa. Mieli on saanut kehon vakuuttumaan vaarasta. Sinun tekee mieli paeta paikalta tai jättää puhelu soittamatta. Ajatukset laukkaavat ja luovat ennakkokuvia katastrofeista. Olet luopumassa tavoitteistasi.

Jos huomaat ajatuksesi ennen kuin automaattisesti toimit tai jätät toimimatta pelon ohjaamana, olet saanut kiinni jostakin tärkeästä. Sinulla on mahdollisuus toimia viisaasti valiten. Voit hälventää pelkoa pois kehosta ravistamalla sitä, tekemällä jotain, mikä saa mielen huomion toisaalle. Näin saat rauhoitettua hermostosi ja pystyt ajattelemaan levollisemmin.

Havainnoi uteliaasti ajatuksiasi. Anna niiden tulla ja mennä. Säännöllisen harjoituksen myötä tiedostat, että ajatuksesi ovat mielen tuotetta. Pystyt tunnistamaan omat pelkoa lietsovat ajatusmallisi ja tarvittaessa kyseenalaistamaan ne.

Tunnusta itsellesi, että pelkäät. Sen mitä itsessään hyväksyy, sitä voi alkaa kehittää*. On ihan okei pelätä. Rohkeus on sitä, että toimii pelosta huolimatta. Rohkeus on sitä, että valitsee itse. Tunteiden ohjauksessa ei välttämättä tiedosta tarvetta toimia toisin.

Pelkojen kohtaamisessa on suureksi avuksi oman mielen kouluttaminen joustavaksi. Omia ajatusmallejaan voi haastaa menemällä epämukavuusalueelle. Kirjoitinkin jo aiemmin itsensä siedättämisestä näkyväksi tulemisessa. Kannustan harjoittelemaan rajan ylittämistä muutoinkin, toistuvasti ja usein. Laajalla rintamalla joka elämän alueella.

Tietoisten harjoitusten tekeminen niin henkisellä kuin fyysiselläkin alueella tukee molempia alueita. Voimia ja jaksamista saat fyysisestä harjoittelusta. Se vahvistaa myös mieltä. Henkisen jumpan myötä alat ymmärtää fyysisen harjoituksen merkityksen. Mieli pysyy kirkkaana, kun aineenvaihdunta toimii. Aivot tarvitsevat myös hyvää ravintoa ja riittävästi lepoa. Näin olen ainakin itse tämän kokenut.

soroush-karimi-220519

Huomasin itsessäni muutoksen, kun osallistuin muutama viikko sitten Valmennuskeskus Publicin ryhmävalmennukseen ja kerroin siellä näkemyksiäni vapautuneesti. En ole aiemmin julkisissa tapahtumissa tai edes työpaikalla yhtä avoimesti kertonut mielipiteitäni. Jokin oli muuttunut.

Viime vuosiin sisältyy monia tapahtumia ja merkityksellisiä oppeja, mutta haluan tässä kohtaa nostaa esiin Pia Koposen kirjoittaman kirjan Lupa Mokata (2017). Siinä on loistavia harjoituksia epämukavuusalueen rajan ylittämiseen ja sisäisen kommentaattorin ymmärtämiseen. Luin sen viime vuoden tammikuussa ja aloin haastaa itseäni tietoisesti epämukavuusalueelle. Tai elämysalueelle, kuten Pia sitä nimittää.

Olen haastanut itseäni pitämään ”väärän värisiä” vaatteita, opetellut syömään inhokkiruokia (paitsi maksalaatikkoa – joku raja sentään!), rikkonut rutiineja ja tutustuttanut itseäni erilaisiin musiikin lajeihin. Olen tutkinut asioita, joista minulla on ollut lukkiutunut mielipide tai näkemys.

Olen myös opetellut arvostamaan arvostelemisen sijaan. Kiitollisuuden vaaliminen ja oppimisesta nauttiminen tuo positiivista virettä. Vaikka alkuun harjoitukset tai kiitollisuushöpötykset kuulostivat ja tuntuivat hölmöiltä, näin jälkikäteen huomaa niiden merkityksen.

(Haluan silti sanoa, että mukavuusalueella olemisessa ei ole mitään vikaa sinänsä. On hyvä levätä ja lepuuttaa mieltään tekemällä tuttuja asioita. Tee se kuitenkin tietoisesti. Tunnista tarve lepoon ja tee itsellesi hyvää oloa tuovia juttuja. Vaikka mielesi huomauttaisikin tekemättömistä töistä, kiitä sitä huomioista ja laita itsellesi vaikka jalkakylpy.)

Nämä epäsuorat harjoitukset ja niistä saamasi opit auttavat sinua tarttumaan itse työnhakuun liittyviin pelkoa aiheuttaviin tehtäviin. Kun olet tottunut epämiellyttäviin tunteisiin ja alkanut ymmärtää, mistä ne kumpuavat, on helpompi tarttua työnhaun haasteisiin. Pelosta tulee tuttu kaveri, jonka kanssa pystyy ottamaan tanssiaskeleita.

Ehkä sinua voi auttaa myös se, että tiedostat pelon tuoman viestin: olet lähestymässä jotain tärkeää. Olet lähestymässä tilannetta, josta sinun on hyvä oppia jotain. Elämä kutsuu sinua kasvamaan. Ja kutsuu yhä uudelleen. Niin kauan, kunnes vastaat myöntävästi. Sano elämälle kyllä.

 

*Lause on suora lainaus Jari Sarasvuon Aamulenkistä 9.2.2018. Monet ajatuksistani on peräisin hänen ajattelustaan tai hänen esiin tuomistaan ajattelumalleista. Poimin ajatuksia myös monilta muilta kirjailijoilta, esimerkiksi Hidasta elämää -kirjasarjan kirjoittajilta.

 

Oman osaamisen esiin tuominen voi tuntua epämukavalta

Photo by Slava Bowman on Unsplash

Työttömyyden kanssa painiva joutuu kestämään epämukavia tunteita paljon. Voi tuntea tilanteestaan häpeää, olla epävarma oman osaamisensa suhteen. Työn saaminen tuntuu vaikealta. Hyvin usein omat uskomukset synnyttävät tunteita, jotka latistavat tai kohottavat. Ja omasta kokemuksesta voin sanoa, että niihin latistaviin tunteisiin voi jäädä jumiin.

Äkkiä voi kuvitella että henkseleitä paukuttelevat isot egot saavat helpoiten töitä, kun he pitävät niin suurta ääntä itsestään. Kuvitellaan että itsekin pitäisi pystyä siihen, jotta saisi töitä. Se voi helposti masentaa, jos se ei onnistu luonnostaan. Maailma tarvitsee kuitenkin myös niitä, jotka eivät henkseleitään paukuttele, joten omasta persoonasta ei tarvitse yrittää muuttaa mitään.

Rohkeutta astua esiin voi harjoittaa pienin askelin.

Sen voi aloittaa silmiin katsomisesta tai jos se sujuu sinulta jo, niin tervehdi tuntemattomia. Aloita jutustelu hississä, bussissa tai verkostoitumistapahtumassa, jossa kaikilla on sama päämäärä. Jos sinulla on lapsia, tunnistat varmasti tilanteita, joissa he ovat heittäneet sinut areenalle pyytämättä ja yllätyksenä. Karkkihyllyn edessä, täydessä bussissa, ravintolassa. Täydellisiä tilanteita opetella sietämään näkyväksi tulemisen tunnetta.

Huomaa tilanteet, joissa tekisi mieli paeta paikalta. Ne ovat niitä kriittisiä hetkiä, joissa saat tilaisuuden siedättää itseäsi epämukavuusalueella olemiseen. Saat harjoitusta siihen, että siedät erottautumisen aiheuttamia tunteita.

Itsensä markkinoiminen vaatii uskallusta nostaa päätään.

Kun tulee näkyväksi, on altis muiden kommenteille. Itse huomaan, että pelkoni lietsovat ”mitä muut ajattelee?” -ajattelua. Olen pohtinut kouluympäristöä ja tasapäistämismentaliteettia 80-90-luvuilla, jolloin itse kävin peruskoulun. Juontaako juuret sieltä?

Erilaiset lapset ja nuoret saivat tuta nahoissaan, etteivät olleet kuten muut. Koulusta yritettiin saada ulos tasaista massaa. Vaatimattomuutta korostettiin. Ehkä siinä kaikessa mentiin vähän yli. Kärjistän, mutta yhteiskunta oli sellainen, että kateellisten katseista välitettiin ja kynttilää pidettiin vakan alla. Se on jättänyt jälkensä minuunkin.

Hyvä uutinen on se, että meillä arkajaloilla on toivoa! Yhteiskunta on muuttunut ja henkilöbrändäyskin alkaa olla vanha juttu. Omaa osaamista tuodaan esille muutenkin kuin töitä hakiessa. Siitä on tullut uusi normi, vaikka kaikki eivät sitä teekään. Töitä hakiessa se on kuitenkin aivan välttämätöntä.

Oikopolkua onneen ei ole

Kävin eilen juttelemassa Goforen rekrytoinnissa työskentelevän Mona Ryhäsen kanssa näistä aiheista rekrytoijan näkökulmasta. Mitään taikatemppuja ei vaadita, mutta oma osaaminen on tuotava esiin.

Kokemuksesta on hyvä kertoa konkreettisia esimerkkejä, arjen tehtäviä tai mahdollisia onnistumisia. Jos kokemusta ei vielä ole, voi osoittaa innostustaan kertomalla ajatuksistaan liittyen tehtävään, jota hakee. Voi kertoa opinnoistaan, mitä on niistä oppinut ja miten haluaa opetella taitoja käytännössä. Valmis työntekijä ei tarvitse olla. Visuaaliset CV:t voivat olla tarpeetonta kosmetiikkaa monella alalla, ja videoissakin kannattaa tuoda jotain uutta itsestä esiin. Motivaation osoittaminen auttaa erottumaan muista hakijoista.

Mona kertoi paljon ulkoisia asioita, joita voi petrata hakemuksissa, mutta tärkeintä on lopulta se, että osaa ja uskaltaa tuoda oman osaamisensa esiin. Siihen ei valitettavasti ole ammattilaisellakaan poppakonsteja vaan se henkinen työ on kaikkien tehtävä itse.

Työnhakutovereilta saa onneksi tukea näihin asioihin. Verkostoidu muiden työnhakijoiden kanssa, se kannattaa! Ei suostuta häpeämään työttömyyttämme.

Ollaan yhdessä rohkeita!